Suomen suurin rakennuskohde
Talvisodan jälkeen Suomi menetti Neuvostoliitolle Karjalan Kannaksen, Laatokan Karjalan ja alueita pohjoisesta. Aluemenetysten myötä rajan puolustettavuus heikentyi. Uuden rajan linnoittaminen nähtiin välttämättömänä. Raja pyrittiin linnoittamaan mahdollisimman pian, sillä pelättiin Neuvostoliiton uutta hyökkäystä. Päätös Salpalinjan rakentamisesta tehtiin talvisodan päätyttyä, maaliskuun lopulla 1940.
Syvälle uuden rajan taakse rakennettiin puolustus- ja taisteluasemia maastollisesti parhaille paikoille. Salpalinjaksi sittemmin kutsuttu puolustuslinja ulottui Suomenlahdelta Sallaan ja sieltä kenttälinnoitettuna Jäämerelle. 1 200 kilometriä pitkä linnoitusketju rakennettiin vuosina 1940–41 ja viimeisteltiin jatkosodan lopussa 1944.
Suomen itsenäisyyden säilyttäjänä Salpalinja oli merkityksellinen. Se muodosti puolustustaisteluissa maamme joukkojen henkisen selkärangan kesällä 1944. Vaikka linjalla ei koskaan taisteltu, sen olemassaolo vaikutti siihen, että jatkosodan torjuntavoittomme jälkeen neuvostoliittolaiset eivät enää halunneet jatkaa hyökkäystä Suomeen.
Salpalinjalle rakennettiin:
Kaivantoestettä 130 km
Teräsbetonikorsuja 728 kpl
Puisia kenttälinnoitteita yli 3 000 kpl
Puurakenteisia majoituskorsuja 720 kpl
Taistelu- ja yhteyshautoja noin 350 km
Panssarikiviestettä 225 km
Piikkilankaestettä 315 km
Ääniopas
Bunkkerimuseon ja Salpalinjan historiaan voi tutustua kesällä 2021 julkaistun äänioppaan avulla. Osa äänioppaan pisteistä on bunkkereiden ulkopuolella ja äänioppaaseen voi tutustua myös bunkkereiden ollessa suljettuna. Joensuun museoiden äänioppaissa on kielivaihtoehdot suomeksi, englanniksi, venäjäksi ja kiinaksi.