Menneet näyttelyt

Valokuvataiteilija Sami Parkkinen tutkii valokuvien ja valokuvaa hyödyntävien veistoksellisten teosten kautta ihmisen kasvua, tietoisuuden kehitystä, luontosuhdetta sekä ihmisen kykyä muuttaa toimintatapaansa. Hän pyrkii kyseenalaistamaan vallitsevia käsityksiä ihmisen ylivertaisuudesta suhteessa muuhun luontoon. Parkkinen pyrkii taiteen avulla synnyttämään uutta ymmärrystä ihmisen ja ympäristön välisen suhteen erottamattomuudesta, kauneudesta ja monimuotoisuudesta. Siirtymä-näyttely vaatii ajattelun muutosta.

Ilmastonmuutos ja luontokato uhkaavat maapallon kantokyvyn rajoja. Siirtymä ekologisesti kestävämpään yhteiskuntaan on välttämätön. Muutos vaatii toteutuakseen ennen kaikkea asenteiden ja uskomusten muuttumista. Paljon siitä, mitä ihmiset kokevat ”todellisuudeksi”, on sosiaalisten konventioiden rakentamaa. Sosiaalisen todellisuuden käsitteet, uskomukset, normit ja arvot ovat yksilöiden välisten neuvotteluiden tuloksia eivätkä empiirisiä havaintoja fyysisestä todellisuudesta. Taiteella on erityinen rooli tässä neuvottelussa ja uusien mielikuvien rakentumisessa.

Näyttelyn keskiössä oli Parkkisen vuonna 2012 aloittama Father & Son -sarja, joka tutkii lapsen tietoisuuden kehittymistä sekä isän ja pojan suhdetta. Parkkinen kuvaa yhteisiä kokemuksia ja elämää lapsen korkeudelta katsottuna. Vuosien kuluessa lapsen maailman tarkkailusta on kehittynyt isän ja pojan yhteistyössä toteuttama taideprojekti.

Lapsi ottaa maailmaa vähitellen haltuunsa, tulee siksi ihmiseksi, jonka mahdollisuus hänessä jo on. Father & Son -sarja seuraa lapsen siirtymää nuoreksi ja maailman rajojen liukumista etäämmälle. Leikin kääntöpuolena on tunne luopumisesta ja huoli tulevaisuudesta. Millainen on maailma, jossa lapsemme jatkavat meidän jälkeemme.

Tummien sävyjen alta paistaa valo. Hetkellisyys ja luopuminen muuttuvat kauniiksi, kun ymmärrämme yhteytemme ympäröivään maailmaan ja elämään. Parkkinen ei näe tulevaisuutta dystopioiden värittämänä. Näyttely uskoo muutoksen mahdollisuuteen ja kykyymme irtaantumista ihmiskeskeisistä uskomuksistamme, kykyymme nähdä ja toimia toisin.

Siirtymä-näyttely sisälsi Sami Parkkisen teoksia vuosilta 2010–2024.

Sami Parkkisen teoksia on ollut esillä useissa koti- ja ulkomaisissa gallerioissa ja museoissa kuten Suomen Kansallismuseo, Helsinki (2021), National Portrait Gallery, Lontoo (2015), Circulation(s) — Festival de la Jeune Photographie Européenne, Pariisi (2016) ja Suomen valokuvataiteen museo, Helsinki (2010). Hänen teoksiaan on merkittävissä julkisissa ja yksityisissä kokoelmissa.

Eläin elää, ihminen taituroi – näyttely on Joensuun museoiden ja Sirkus Supiaisen yhteistuotanto, joka yhdistää kuva- ja sirkustaiteen ennennäkemättömäksi kokemukseksi!

Tässä taidekokonaisuudessa esillä ovat kaikkein vaarallisimmat pedot, mutta myös ne ruohoa mutustavat ekologisesti kestävät ituhippiäiset. Vierailulla näet suuria ja pieniä, hitaita ja nopeita, monenlaiseen ilmaisuun kykeneviä hiilipohjaisia elämänmuotoja, jotka levittäytyvät Joensuun taidemuseo Onnin huoneisiin ja käytäville.
Eläin elää, ihminen taituroi -näyttely koostuu Joensuun taidemuseon kokoelmien teoksista, Sirkus Supiaisen sirkusnäytöksistä sekä Pro Finlandia -kunniamerkillä palkitun Alice Kairan teoksista, jotka on lainattu Joensuun taidemuseolle yksityiskokoelmasta. Lisäksi näyttelyssä koetaan kuvataiteilija Ville Löppösen lasimaalauksia osana “Darwin Chapel” teoskokonaisuutta sekä Paavoharju -yhtyeestä tunnetun Lauri Ainalan musiikkia.

Joensuun taidemuseo Onnin vuoden käynnisti Tarja Malisen ja Eeva Tiisalan yhteisnäyttely ”Rauha – elämän hengitys”. Yhteisnäyttelyssä taiteilijat työstivät omintakeisilla tavoillaan elämän kiertokulkuun sekä ihmisen ja luonnon olemassaoloon liittyviä kysymyksiä. Tiisala ja Malinen ovat pitkäaikaisia ystäviä, joiden yhteinen historia vie 1980-luvun alkuun.

Joensuun M_itä biennaali toimii alustana keskustelulle niin itäsuomalaisesta kulttuurista ja historiasta kuin myös sen monisävyisestä yhteiskuntapoliittisesta asemasta. Taiteilijoita pyydetään ehdottamaan teoksia, jotka liittyvät laajemmin näihin teemoihin ja jotka pohtivat myös juuri nyt niin ajankohtaisia kysymyksiä rajojen ja alueiden välisistä suhteista sekä erilaisten tilojen geopoliittisista merkityksistä.

M_itä? Biennaali 2023 pyrkii tuomaan esiin taiteilijoita, jotka ovat joko syntyneet tai työskentelevät Itä-Suomen alueella, sekä lisäksi toivottaa myös lämpimästi tervetulleeksi taiteilijoita erilaisista maantieteellisistä taustoista, ikäluokista ja identiteeteistä.

Biennaalin omat nettisivut https://www.mitabiennaali.fi/

Joensuun taidemuseon syksyn näyttely kohdisti katseensa 1980- ja 1990-luvun alun maalauksiin ja veistoksiin. Osa näyttelyn teosten tekijöistä tulivat suurelle yleisölle tunnetuiksi 1980-luvun aikana. Erityisesti vahvat maalarit, kuten Marika Mäkelä, Jukka Mäkelä, Leena Luostarinen, Raili Tang ja Henry Wuorila-Stenberg herättivät laajaa kiinnostusta.

Näyttelyn teokset eivät keskittyneet kuvittamaan kokemusta aiheestaan tai aikakaudestaan. Teokset olivat, ja ovat edelleen, katsojalleen kokemuksia tässä hetkessä. Huomionarvoista on, mitä koemme juuri nyt kun seisomme teosten äärellä. Miten teos elää ja hengittää edessämme?

Taidemuseon kesänäyttelyssä kohtaavat anonyymina pysyttelevän graffititaiteilija EGSin ja tekstiilitaiteilija Niina Mantsisen teokset. Näyttelyn taiteilijat käyttävät teoksissaan ennakkoluulottomalla ja uudella tavalla perinteisiä käsityö- ja lasinpuhallustekniikoita.

Mantsisen ryijyteokset muuntavat graffitit pehmeään ja kotoisaan muotoon, kun taas EGSin tuotanto on viime vuosina laajentunut myös lasisten veistosten ja installaatioiden suuntaan.

Pia Männikön teoksille on ominaista niiden vahva suhde tilaan, kehollisuuteen sekä luonnon ilmiöihin. Usein ne kasvavat ja kehittyvät uusien versioiden myötä. Niiden mittakaava vaihtelee ja jokainen esityskerta on katsojalle ainutlaatuinen.

Ajoittain Männikön teokset kasvavat suurikokoisiksi installaatioiksi, joiden havainnoiminen on katsojalle voimakkaan fyysinen kokemus. Myös teosten materiaaliset valinnat viittaavat usein ihmiskehon läsnäoloon. Näyttelyssä tavallinen pelastuspeite voikin muuttua koko tilan haltuun ottavaksi ja kullanhohtoiseksi kesäyön unelmaksi.

Näyttely nostaa esille Keravan taidemuseon Rolando ja Siv Pieraccinin kokoelmasta grafiikkaa 12 tunnetulta suomalaiselta kuvataiteilijalta. Italialaislähtöinen Rolando Pieraccini on asunut Suomessa yli 40 vuoden ajan ja kerännyt kokoelmaansa suomalaisten kuvataiteilijoiden teoksia. Hän on toiminut kirjallisuuden ja taidegrafiikan kustantajana ja tehnyt suomalaista kuvataidetta tunnetuksi niin Italiassa kuin muuallakin maailmassa. Näyttelyn lähtökohtana on Pieraccinin tuntemus taiteen kyvystä koskettaa. Siten näyttely ei pureudu tiettyyn tyylisuuntaan vaan kutoutuu yhteen teoksista, jotka puhuttelevat ja herättävät tunteita. Näyttelyssä on mukana teoksia Göran Augustsonilta, Juhana Blomstedtilta, Marjatta Hanhijoelta, Hannu Hyrskeeltä, Raimo Kanervalta, Pentti Kaskipurolta, Inari Krohnilta, Juhani Linnovaaralta, Elina Luukaselta, Lars-Gunnar Nordströmiltä, Paul Osipowilta ja Esa Riipalta.

Näyttely pohtii elämän hetkellisyyttä ja katoavaisuutta sekä erilaisia olemassaolon tapoja. Näyttelykokonaisuuteen kuuluu taidemuseon omista kokoelmista poimittuja teoksia sekä kolmen pohjoiskarjalaisen nykytaiteilijan tuotantoa. Vanhimmat teokset ovat 1800-luvun lopulta ja uusimmat kuluvalta vuodelta. Museon kokoelmista mukaan on otettu teoksia taiteilijoilta, joista kukin on omalla tavallaan pohtinut taiteessaan elämän ja olevaisuuden luonnetta.Esillä on mm. Hugo Simbergin, Kari Cavénin ja Juhani Harrin tuotantoa. Ensimmäisen kerroksen näyttelytilassa ovat esillä nurmeslaisten nykytaiteilijoiden Maija Laurisen ja Michal Czinegen installaatiot. Laurinen käsittelee teoksessaan hienovaraisella otteella inhimillisen havaintokyvyn ja muistin rajoja ja pohtii, kuinka ihmisen henkilökohtaisen todellisuuden rajat asettavat raamit myös häntä ympäröivän maailman hahmottamiselle. Myös Czinegen teoksessa havainnon katoavaisuus ja katsojan läsnäolo ovat keskeisessä roolissa. Joensuun taidemuseossa ensimmäistä kertaa esillä olevaan teokseen muodostuu hitaasti liikkuva kuva yöperhosesta. Museon toisen kerroksen juhlasalissa joensuulaisen Tuomas Ollikaisen ääniteos Innaarsuite luo tilaan rinnakkaisen ulottuvuuden, jossa jäävuoret, hylätyt rakennukset ja aaveet risteilevät autiolla merellä.

Tallinnan taidehallin ja Joensuun taidemuseon yhteistyönä toteuttama näyttely esittelee suomalaisyleisölle virolaistaiteilijoiden rohkean tavan tarkastella maailmaa ja käsitellä universaaleja teemoja. Alice Kask, Neeme Külm, Jass Kaselaan ja Holger Loodus kuuluvat Viron tämän hetken merkittävimpiin nykytaiteilijoihin. Eri tekniikoilla työskenteleviä taiteilijoita yhdistää tilallinen lähestymistapa. Näyttelyssä on mukana maalauksia, veistoksia ja tilataidetta, joista välittyy niin ääni ja hiljaisuus, liike ja staattisuus kuin luovuus ja huoliteltu käsityökin. Neeme Külmin installaatio 28 rukousta koostuu 27 rukoustuolista ja pelastusliivistä. Holger Loodusin tiedeteemainen installaatio Volume II yhdistelee videotekniikkaa ja maalauksia. Alice Kaskin suurikokoiset öljymaalaukset ja pienet paperille tehdyt työt käyvät keskenään vuoropuhelua. Jass Kaselaanin Lelut-teossarja koostuu viattoman oloisista, suurikokoisista betoniveistoksista.

Taidemuseo Onnin kesässä suomalainen ja kiinalainen kulttuuri kohtaavat Nanna Suden ja Canal Cheong Jagerroosin yhteisnäyttelyssä. Vuonna 2015 taiteilijat aloittivat Blue and Red -projektin, jonka tavoitteena oli syventää kulttuurienvälistä ymmärrystä. Kaksikko lähti yhteiselle matkalle Kiinan ja Suomen halki. Matka kuljetti heidät läpi kulttuurien, arvojen ja tunnetilojen, ja näitä kokemuksia he hyödynsivät taiteessaan. Nanna Susi (s. 1967) on Suomen kansainvälisesti menestyneimpiä taiteilijoita, joka asuu ja työskentelee Helsingissä ja Roomassa. Pitkälle uralle on mahtunut lukuisia yksityis- ja yhteisnäyttelyitä niin Suomessa kuin ulkomailla. Värikkäiden, ekspressionististen maalausten motivaationa toimivat tunteet kuplivasta ilosta alakuloon. Kiinalainen Canal Cheong Jagerroos (s. 1968) on niin ikään kansainvälinen taiteilija, joka asuu nykyisin Shanghaissa ja Helsingissä. Hänen teoksissaan yhdistyvät länsimainen ilmaisu ja perinteinen kiinalainen taide, jonka symbolit saavat uusia käyttötapoja.    

Pohjoiskarjalaiset taiteilijaveljekset Reijo Turunen ja Harri Turunen pureutuvat uusissa teoksissaan ympäristön ja muutoksen teemoihin kumpikin omasta näkökulmastaan. Reijo Turusen (s. 1953) teosten lähtökohtana on pohjoiskarjalainen maisema. Valotunnelmia ja vahvaa siveltimen liikettä sisältävien teosten aiheina ovat usein paikalliset metsät ja suot. Myös hiili nousee keskeiseen asemaan taiteen työvälineenä ja merkitysten välittäjänä. Hiilinieluja kuvaavat maalaukset herättelevät pohtimaan luonnon tilaa ja tulevaisuutta. Harri Turunen (s. 1960) pohtii uusissa teoksissaan muutosta ja sen väistämättömyyttä sekä ihmisen avuttomuutta muutosten edessä. Näyttelyn teoksissa valokuitujen pienet pisteet, ”elämänlangat”, muistuttavat taiteilijan muutama vuosi sitten menehtyneestä äidistä. Jäävuoret ja näyttelytilan äänet sen sijaan viittaavat muutokseen, jonka olemme yhteiskuntana luoneet ja johon voimme halutessamme myös vaikuttaa.

Aleksander Ikko (s. 1952) on inkerinsuomalainen taiteilija, joka omaksui 1970–80-luvuilla aikakauden vallitsevan taidesuuntauksen, sosialistisen realismin. Maalaukset kuvaavat usein Karjalan maaseudun ihmisiä, kuten kalastajia tai verkonpaikkaajia arkisessa työssään. Taiteilija lahjoitti näyttelyn teokset Joensuun taidemuseolle vuonna 2018

Kuvanveistäjä Tommi Toija (s. 1974) on tunnettu keraamisista hahmoistaan, jotka hämmästelevät suurilla silmillään ympärillään olevaa maailmaa. Taiteilija kutsuu näitä myötätuntoa herättäviä hahmojaan pikku ukkeleiksi. Pikku ukkelit ovat eräänlaisia taiteilijan sivupersoonia, jotka istuvat yksin ajatuksissaan tai hämmästelevät maailmanmenoa. Ne puhaltavat purkkapalloja, pissaavat lattioille, haastavat riitaakin. Veistoshahmot ovat siirtyneet myös paperille ja sekatekniikkatöihin. Nyt Joensuun taidemuseo Onnissa nähtävä Fragmentteja-näyttely oli aiemmin pienimuotoisemmin esillä Mikkelin taidemuseossa. 

Kerttu Horilan ja Ilona Niemen yhteisnäyttelyssä tarkastellaan naiseutta kahden eri sukupolven taiteilijan teosten kautta. Kerttu Horilan (s. 1946) luonnollisen kokoisten keraamisten henkilöveistosten aiheena ovat naisen elämään liittyvät näkökulmat ja tilanteet. Veistosten rinnalle voi istua ja päästä vuorovaikutukseen, ja teoksissa on usein mukana myös huumoria. Veistosten ohella näyttelyyn kuuluu myös piirustuksia ja akryylimaalauksia. Ilona Niemen (s. 1975) teokset kuvaavat naiseutta painottuen lapsuuden ja aikuisuuden välimaastoon. Niemi poimii viittauksia naistenlehdistä, kirjallisuudesta ja mytologiasta, ja käyttää teoksissaan erilaisia tekniikoita kollaaseista videoon ja öljymaalaukseen. Teoksille on ominaista monimuotoisuus ja osista uuden rakentaminen.

Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton (SKjL) 80-vuotisjuhlavuoden päätapahtuma on kaksi kuukautta kestävä nykytaiteen festivaali, joka levittäytyy Joensuun taidemuseo Onniin, Taidekeskus Ahjoon ja Galleria Kohinaan. Esillä on teoksia 49 taiteilijalta ja taiteilijaryhmältä ympäri Suomen.
Kuvataidefestivaalia luonnehtii monimediaalinen lähestymistapa. Perinteisen kuvataiteen tekniikoiden eli maalauksen, kuvanveiston, grafiikan ja valokuvan lisäksi festivaalilla nähdään yhteisötaidetta, video- ja valotaideteoksia sekä performansseja.

Suomalaisen puupiirrostaiteen mestarin Ina Collianderin (1905–1985) tuotantoa esittelevä laaja näyttely. Mukana on maalauksia, piirroksia ja grafiikkaa kuudelta eri vuosikymmeneltä, myös Collianderin enkeliaiheiset puupiirrokset, joista hänet parhaiten tunnetaan. Näyttely on koottu taidemuseon kokoelmiin kuuluvista teoksista, jotka on saatu lahjoituksena taiteilijan perikunnalta.

Kuvanveistäjä Reetta Gröhn-Soinisen materiaalina on suomalainen puu, jota hän työstää moottorisahalla, kirveellä ja puukolla. Teokset eivät ole sliipattuja vaan tarkoituksellisen rouheita. Myös mittasuhteilla leikitellään tahallisesti.  Puuta ei veistetä niin kuin perinne sanelisi, vaan Gröhn-Soininen on löytänyt oman käsialansa, viivan ja värin. Gröhn-Soinisen luoma rouhea, värikäs, huumoria pursuava ja hyväntuulinen maailma asettautuu taiteen kentässä perinteisen kuvanveiston oivaksi vastapariksi.

Backstage-näyttely tuo suomalaiset musiikintekijät estradille visuaalisen ilmaisun kautta. Lisäksi mukana on kuvataiteilijoita, joille musiikki on tärkeä osa ilmaisua. Monet taiteilijoista ovat tuttuja myös Ilosaarirockin lavoilta. Taiteilijavalinnoissa on avustanut graafikko-muusikko Jukka Tarkiainen, joka on myös suunnitellut taidemuseon yleisövessoihin bonusnäyttelyn kesän ajaksi. Näyttelyssä ovat mukana 15 taiteilijaa tai taiteilijaparia ympäri Suomea: Anssi Kasitonni & Maria Stereo (Stereo 8000), Teija ja Pekka Isorättyä (Isorättyä Swingers), Pekka Kainulainen (sävellyksiä / sanoituksia mm. Amorphis) & Iiris Pessa, Tommi Liimatta (Absoluuttinen Nollapiste), J.A. Mäki (Radiopuhelimet, Mieskuoro Huutajat), Ville Vuorenmaa (Sur-rur), Heini Lehväslaiho (Dakota Kollective, Tones of Revolution), Ninni Luhtasaari (Pintandwefall, Ninni Forever Band), Ville Pirinen (mm. Black Audio, Seremonia), Harri Turunen (Outo lintu), Jenni Rope (Karkkiautomaatti), Asko Keränen (22-Pistepirkko, Kati Salo & Asko Keränen), Pink Twins (Juha ja Vesa Vehviläinen) ja Petri Ala-Maunus.

Suomi 100 -juhlavuoden ITE-taiteen päänäyttely piirtää kuvan suomalaisesta itsepäisyydestä. Veikko Halmetojan kuratoimassa näyttelyssä nykytaide, outsider-taide ja ITE-taide lomittuvat yhteen. ITEpäisyys-näyttely on tuotettu K.H. Renlundin museon, Joensuun taidemuseo Onnin ja Maaseudun Sivistysliiton yhteisvoimin.
 

Ateneumin rakastetuimpiin kuuluvat klassikot – Eero Järnefeltin Raatajat rahanalaiset / Kaski (1893) ja Helene Schjerfbeckin Toipilas (1888) – lähtivät Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi kiertueelle yhteentoista suomalaiseen taidemuseoon. Raatajat rahanalaiset / Kaski on esillä Joensuun taidemuseo Onnissa 19.9. –22.10. Teos on Järnefeltin tunnetuin ja yksi Suomen taiteen kultakauden ikoni. Klassikot kiertueella 2017 tuottaja on Ateneumin taidemuseo / Kansallisgalleria. Ateneumin Kaski-aiheista näyttelykokonaisuutta täydentävät Järnefeltin Koli-aiheiset teokuset Joensuun taidemuseon omista kokoelmista. Koli oli Järnefeltille rakas maisema, johon hän palasi yhä uudestaan vuosikymmenten ajan.
 

Onni Okkosen laajat ja monipuoliset taidekokoelmat värittävät Joensuun taidemuseota nimeä myöten. Onni Okkonen (1886–1962) ei ollut vain taiteen tutkija, taidehistorioitsija ja taiteen kerääjä, vaan oli myös itse innostunut maalaamisesta, vaikka se pakostakin jäi sivuharrastukseksi. Erityisesti häntä inspiroi Italian luonto. Menetettyään syntymäseutunsa Okkonen löysi uuden sielunmaisemansa Toscanasta. Vain kesäisen Bromarvin maisemat kykenivät kilpailemaan maalausten aiheina. Näyttelyssä on esillä Okkosen maalauksia vuosilta 1922–1961.

Joensuun taidemuseon näyttelyvuoden avaava Kasaritaidetta Leningradista esittelee 1980-luvun venäläistä taidetta. Näyttely on koottu Liisa ja Otto Kotovuoren vuonna 2014 museoon lahjoittamasta 63 teoksen kokoelmasta. Kokoelma on luonteeltaan kokeilevaa pietarilaista – tuon ajan leningradilaista – neuvostoajan taidetta. Kokoelman taiteilijoita ovat mm. Andrei Gennadiev, Agafon Kiselev, Juri Ljukšin ja Vjatšeslav Mihailov.  

Tanskalais-norjalainen Karen Bit Vejle luo kuvia ilmasta ja paperista. Hänen työnsä kuuluvat traditioon, jonka juuret ovat kaukana menneisyydessä, Kiinassa ja muissa aasialaisissa kulttuureissa. Psaligrafia tarkoittaa kirjaimellisesti taitoa piirtää ja maalata saksilla. Karen Bit Vejlen ensimmäinen näyttely avattiin 2008 Norjassa. Muutaman vuoden aikana hänen taiteensa on levinnyt muihin Pohjoismaihin sekä aina Yhdysvaltoihin ja Kiinaan asti.  Näyttelyteosten lisäksi Karen Bit Vejle on tehnyt tilaustöitä tunnetuille kansainvälisille luksusmerkeille, muun muassa Hermésille, Georg Jensenille ja Hilton Hotels -yritykselle.

Näyttely tutustuttaa katsojan tämän päivän moni-ilmeiseen taidegrafiikkaan ja sen rajankäyntiin muiden visuaalisten taiteenalojen, kuten valokuva- ja videotaiteen,installaatioiden tai veistotaiteen kanssa. SIVULLA 12 -ryhmän taiteilijat ovat eri ikäisiä, ammatissaan aktiivisesti toimivia taiteilijoita: Anna Arminen, Annu Vertanen, Anu Torikka, Emma Lappalainen, Jonna Salonen, Jussi Nykänen, Lotta Pyykkönen, Reetta Ahonen, Reijo Mörö, Riikka Mattinen, Tarja Heilimo ja Taru Innanen. Näyttelyn taiteilijoista viisi on Pohjois-Karjalasta, kuusi Etelä-Karjalasta ja yksi Etelä-Savosta.

Kuopiolaisella Pauno Pohjolaisella (s. 1949) on takanaan 35 vuoden taiteilijataival. Hän nousi yleisön tietoisuuteen 1980-luvun vaihteessa räjähtävillä, vastavirtaan kulkevilla teoksillaan Helsingin Taidehallin Nuorten näyttelyissä. Vuosien varrella hän on saanut toteutettavakseen lukuisia julkisia teoksia ympäri Suomea. Mandoliinimiehen matka -näyttelyssä on teoksia 1980-luvulta aivan uusimpiin. Teoskokonaisuus poikkeaa Didrichsenillä vuonna 2015 esillä olleesta valikoimasta.
 

Tekstiilitaidetta vuosilta 2015–2016. Kuvataiteilija, lastentarhanopettaja Anita Kiiski tekee tekstiiliteoksia satujen pohjalta ja satujen maailmasta. Hän valitsee sadusta jonkin olennaisen, mieltä kiehtovan kohdan ja tekee sen näkyväksi tekstiilitaiteen keinoin. Teokset on toteutettu useita eri menetelmiä ja materiaaleja käyttäen.
 

Oscar Parviaisen (1880–1938) elämää ja taidetta värittivät poikkeuksellisen lukuisat matkat. 1910-luvun voimakkaan symbolistisen maalaustaiteen ohella hänen tuotannossaan erottuu kokonaisuuksiksi espanjalais- ja afrikkalaisaiheet ja 1920-luvulta lähtien pienimuotoiset matkakuvat Euroopasta. Parviainen matkusti Afrikkaan ensimmäistä kertaa 1904 ja uudestaan reilut 20 vuotta myöhemmin.

Mitä Lappi, pohjoinen ja arktinen merkitsevät kuvataiteen näkökulmasta? Lapin taiteilijaseuran 25-vuotisjuhlanäyttely How to Read in the Dark? esittelee Lapin kuvataidetta ja sen on koonnut virolainen taiteilija-kuraattori Tanel Rander. Näyttely nähdään Joensuussa, Tartossa ja Berliinissä. Mukana on taiteilijoita eri puolilta maakuntaa, eri taiteilijasukupolvia sekä seuran vanhoja ja uusia jäseniä. Juhlanäyttelyssä ovat mukana Merja Briñón, John Court, Tom Engblom, Anssi Hanhela, Irina Havaste-Ukkola, Markku Heikkilä, Helena Junttila, Ninni & Tuomas Korkalo, Eero Kumpula, Kalle Lampela, Esa Meltaus, Sauli Miettunen, Pirkko Mäkelä-Haapalinna, Outi Pieski, Mark Roberts & Minna Rainio, Elina Sipilä, Kari Tuisku, Juhani Tuominen.

Avoimen haun kautta tulleesta teostarjonnasta näyttelyn kokosivat kuvataiteilija Ulla Jokisalo sekä tanssija, koreografi ja performanssitaiteilija Reijo Kela. Kaiken kaikkiaan näyttelyyn tarjottiin 269 kuvataideteosta ja performatiivista esitystä 95 taiteilijalta / taiteilijaryhmältä ja mukaan katsaukseen seuloutui lopulta yhteensä 50 teosta 36 taiteilijalta / taiteilijaryhmältä. Kaikki teokset ovat kolmen viime vuoden ajalta. Ahjon kannatusyhdistyksen tuottama näyttely on esillä Taidekeskus Ahjossa ja taidemuseon vaihtuvien näyttelyiden tilassa.

Taidemaalari, professori Eero Nelimarkka (1891-1977) on jäänyt yleisön mieleen lyyrisistä pohjalaisista talvimaisemistaan. Selkeät pinnat, yksinkertaiset linjat ja toisiinsa soinnutetut maanläheiset värit ovat Eero Nelimarkan ilmaisun tunnusmerkkejä. Suurikokoisista värikkäistä tekstiiliteoksistaan tunnetuksi tullut professori Riitta Nelimarkka on Eero Nelimarkan pojan tytär. Hänen teoksensa tunnistetaan voimakkaista välimerellisistä väreistään ja muotoaan muuttavista hahmoistaan. Joensuun näyttely pohjautuu Nelimarkka-museon juhlanäyttelyyn vuonna 2014.

Joensuussa asuva, Savonlinnasta lähtöisin oleva taiteilijapari Anni ja Ville Löppönen esittäytyvät Joensuun taidemuseossa yhdessä. Anni Löppönen (s. 1981) on San Francisco Art Institutessa opiskellut valokuvataiteilija ja Ville Löppönen (s. 1980) Kuvataideakatemiasta valmistunut taidemaalari. Nuoresta iästä huolimatta molemmat ovat ehtineet jo saavuttaa mainetta niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Näyttelyssä on mies ja nainen, aviopari ja kaksi näköalaa ihmisen sisäisen olemisen huoneistoihin.
 

Hommage à… -näyttely on kunnianosoitus modernismin ja nykytaiteen keskeisille tekijöille sadan viime vuoden ajalta. Näyttelyn keskiössä on readymade, Aktia-pankin muumihahmoinen muovinen säästölipas, joka on muuntunut Roger Gustafssonin käsissä eri taiteilijoiden kuvakieleen ja ilmaisuun.

Näyttelyn teoksissa muistisairaiden ja mielenterveyskuntoutujien omaiset käyvät läpi suhdettaan läheisensä sairastumiseen, ja pohtivat omaa rooliaan sairastuneen omaisena. Näyttely on Pohjois-Karjalan Muisti ry:n ja Omaiset mielenterveystyön tukena Pohjois-Karjalan yhdistys ry:n yhteisen ”Uudella tavalla aitoa kumppanuutta”-hankkeen (2012–2015) yhteistyön tuotosta.
 

65-vuotiaan Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön kokoelmista koottu katsaus sisältää teoksia 1900-luvun alusta aina viime vuosiin saakka.

Kunhan kuvittelin juhlistaa Joensuun lyseon 150-vuotista taivalta kuvataiteen näkökulmasta. Näyttelyssä on mukana taiteilijan uralle lähteneitä Joensuun lyseon oppilaita ja opettajia. Juhlanäyttely tarjoaa läpileikkauksen pohjoiskarjalaisen ja suomalaisen maalaustaiteen historiaan 1910-luvulta aina vuosituhannen loppuun saakka.
 

Valikoima Helge Dahlmanin tuotantoa Joensuun taidemuseon omista kokoelmista. Teokset on valikoitu Olavi Turtiaisen kokoelmasta, jota täydentää Hagar Vaherin lahjoitus. Näyttelyn aiemmin esittelemättömät teokset ovat Turtiaisen testamenttirahaston varoin tehtyjä hankintoja ja Henrik K. Dahlmanin (1949-2014), taiteilijan pojan, testamenttilahjoituksia vuodelta 2014.

Tuomas von Boehmin maalauksia, grafiikkaa ja piirroksia taidemuseon kokoelmista.

Taidelahjoitus on aina merkittävä tapaus sekä lahjan saajalle että lahjan antajalle. Veikko Kasurinen lahjoitti kokoelmansa Joensuun taidemuseolle syksyllä 2013 ja hänellä oli suunnitelmia myös kokoelman täydentämisestä. Kasurisen äkillinen menehtyminen lahjoituspäivänä kuitenkin lykkäsi käytännön järjestelyjä ja kokoelman esittelyä kesään 2015. Kokoelmassa on 32 teosta. Kasurisen kokoelma on persoonallinen täydennys Joensuun taidemuseon keskeisiin kokoelmiin.

Erik Granfeltin teoksia taidemuseon kokoelmista. Granfeltin taiteen poikkeava ominaispiirre monen muun ajan taiteilijan tuotantoon nähden oli voimakas, intensiivinen väritys, jossa erilaisilla sinisen ja punaisen sävyillä oli vahva painotus. 

Joensuussa 1990-luvulla opiskelleiden kuvataiteilijoiden töitä yhdistää piirustuksellisuus ja mustavalkoisuus. Graafikko Tiina Kivisen suurikokoiset teokset kiehtovat herkkyydellään ja aihepiireillään. Arto Väisänen piirtää rujoa maailmaa hitaasti vedetyn katkeamattoman viivan avulla kasvusta maatumiseen. 

Joensuun kaupungin 1848 perustaneen Venäjän keisarin ja Suomen suuriruhtinaan elämästä kertova näyttely. Näyttelyssä esitellään suuriruhtinas Nikolain elämää nuoruusvuosista hallitsijaksi Pietarin lähellä sijaitsevan Pavlovskin museon upeiden aarteiden avulla. Mukana on maalauksia, miniatyyritöitä, astiastoja ja koriste-esineitä. Taiteilijat ovat ikuistaneet keisariperheen muotokuvien lisäksi palatsien sisustuksia, loisteliaita puistoja, kruunajaisia ja matkoja sekä 1800-luvun Pietaria. Näyttely tuo katsojien eteen ainutlaatuisen kokonaisuuden, josta osa on ensimmäistä kertaa esillä julkisesti.

Kiteellä syntynyt ja Nurmeksesta taideopintoihin Imatralle lähtenyt Jan Neva tunnetaan taidokkaasti tehdyistä muotokuvista, joissa yhdistyy klassisen taiteen perinne ja tämän ajan henki. Neva ei koe olevansa puhtaasti realistisen tyylin tekijä, vaikka arvostaakin 1800-luvun mestareiden työskentelyä ja tuntee jatkavansa esittävän taiteen traditiota. Uusimmissa teoksissaan Jan Neva viittaa ihmisenä olemisen väliaikaisuuteen. Lähtökohtana on taiteen historiasta tunnettuja katoavaisuutta käsitteleviä maalauksia tai veistoksia.
 

Kesä sydämissämme esittelee testamenttilahjoituksena 2012 Joensuun taidemuseoon saatua grafiikkaa, maalauksia ja keramiikkataidetta. Kokoelman tunnelmaa sävyttävät runsaat luontoaiheet ja vaihtuvat vuodenajat. Teosten toteutukselle on ominaista moderni tyylittely. Kokoelman kerääjät, Liisa ja Inkeri Hiltunen ovat mieltyneet erityisesti suomalaiseen grafiikkaan.
 

Sarja syntyi ja sai alkunsa kuvista, jotka ikuistin äidistäni yhteisen aikamme viimeisillä metreillä. Äitini on siis kuvasarjan solisti ja muut kuvatut taustakuoroa, jonka tarkoitus on syventää sointia ja antaa sille kaikupohjaa. Yritän näillä kuvilla hahmottaa sitä ajatustani elämämme jokaisen hetken ainutkertaisuudesta iästä ja ajasta riippumatta. – Kari Hyttinen

Suomalaista modernismia taidemuseon kokoelmista: Birger Carlstedtin, Lars-Gunnar Norsdtrömin, Sam Vannin ja Ukri Merikannon teoksia.

Taidemuseon Studiossa esillä oleva näyttely pohjautuu susi-teemaan. Teoksissa peilataan ihmisyyttä, mutta myös itseä. Näyttelyn toisena teemana ovat omakuvat – värilliset mieshahmot tai värimiehet niin kuin taiteilija itse niitä nimittää.

Joensuun taidemuseon näyttelyvuoden aloittaa taidemaalari Lauri Laineen (s. 1946) näyttely Maalauksia valosta ja tilasta, joka oli viime vuonna esillä Helsingin Taidehallissa. Nyt esillä oleva näyttely on katsaus taiteilijan viime vuosikymmenien tuotantoon aina 1980-luvulta saakka. Edellisen kerran hänen teoksiaan on nähty Joensuussa 1990, jolloin hän oli juuri palannut Sao Paulon biennaalista. Hän edusti siellä Suomea yhdessä Marja Kanervon kanssa.

Retrospektiivinen näyttely kartoittaa yleisöä järisyttäneen taiteilijan pitkää uraa aina 1970-luvun läpimurtoteoksista nykypäivän tuotantoon. Noin 50 teosta käsittäneen suurnäyttelyn tuotti Suomen Taideyhdistys.

Jaana Partasen 3D-multimediataidenäyttely Mielen alkemiaa – Harry Potter layer sukeltaa ihmiskunnalta piilossa pysytteleviin mielen salaisuuksiin! Pohdittavana ovat mielen mahdollisuudet, teknologian ja inhimillisyyden suhde, virtuaalisuus ja illuusiot, sekä luonnon kätketyt voimavarat. Mielen kokemuksellisen tutkimisen lisäksi Partanen syventyy näyttelykokonaisuudessa mielen tutkimiseen tieteessä.

Tekstiilitaiteen triennaali hemmottelee katsojia monipuolisuudellaan. Näyttelyssä pääsevät esille kotimaisen tekstiilitaiteen uusimmat tuulet, jotka ilmentävät, miten tekstiilimateriaaleja ja usein niihin liittyviä perinteisiäkin tekniikoita voidaan hyödyntää tämän päivän taiteessa. Mukana on yhteensä 34 taiteilijaa ympäri Suomea. Näyttelyn on tuottanut TEXO/Ornamo ja sen kuraattorina on toiminut kuva- ja tekstiilitaiteilija Anna-Maija Aarras.

Vuoden päätteeksi Joensuun taidemuseossa nähdään neljän pohjoiskarjalaisen nykytaiteilijan yhteisnäyttely. Esillä on maalauksia, veistoksia ja tilateoksia. Näyttelyyn liittyvän äänimaailman on tehnyt kanteletaiteilija Arja Kastinen.

Hannu Riikosen ja Reetta Gröhn-Soinisen veistoksia.

Näyttelyssä on esillä kuva- ja tekstiilitaiteilija Ulla Pohjolan (s. 1963 Juuka) kirjontateoksia parinkymmenen vuoden ajalta. Ulla Pohjolan teokset ovat kirjottuja kuvia kuolemasta. Näkökulma on sivustakatsojan ja tarkkailijan. Pohjolan teoksissa ihmishahmot on usein esitetty hunnun takana tai hautaan, piilopaikkaan tai peitteiden alle kätkeytyneenä.

Eino Ruutsalon kineettinen taide tutkii valoa pimeässä ja liikettä valossa. 

Katukuvassa suurten olkatoppausten, neonvärien ja pillifarkkujen aika. Ääniaalloilla Tavaramarkkinat, Nights of Iguana ja Pave Maijanen. Ihana Esa Saarinen villitsee naiset filosofian pariin. Valokuvataiteilija Sari Poijärvi tuo esille oman henkilökohtaisen kasarihistoriikkinsa. Näyttely esittelee värikkään vuosikymmenen valokuvauksen opiskelijan, lehtikuvaajan ja valokuvataiteilijan silmin nähtynä, ja kertoo laajemmin 80-luvun henkisestä ilmapiiristä ja nuoresta kaupunkikulttuurista: tapahtumista, bileistä, klubeista. Monipuolinen aineisto käsittelee laajaa kulttuurista murrosta suomalaisessa valokuvataiteessa ja rakentaa 80-luvun valokuvahistoriaa. Vuosikymmen oli myös aika naiskuvaajien esiinmarssille, jonka etujoukoissa Sari Poijärvi oli.

Kuvataiteilija Timo Vartiaisen kokoaman O Z A N E-taiteilijaryhmän ensimmäinen tapaaminen oli keväällä 2004. Mukana olevia taiteilijoita yhdistää karjalainen identiteetti. Suurin osa on varttunut nuoreksi aikuiseksi itäisessä Suomessa ja useimpien vanhempien koti jäi sodan jälkeen rajan taakse. OZANE-ryhmä on vuosien myötä saanut seuraavan kokoonpanon: Veikko Björk, Ritva Harle, Seija Jouhki, Marja Kanervo, Petri Kaverma, Raakel Kuukka, Kaisu Paavilainen, Paavo Räbinä, Anne Siirtola ja Timo Vartiainen. Taiteilijat ovat syntyneet vuosien 1953 ja 1967 välillä. Tapaamisissa on ruokapöydän ääressä purettu perheiden kokemuksia – 410 000 karjalaista sijoittui sodan jälkeen ympäri Suomea. Sodasta selvinneen, lähes kaiken menettäneen sukupolven raskaat kokemukset ovat usein olleet traumaattisia ja pirstovia.

Kiinalaisen horoskoopin mukaan vuonna 2012 vietetään lohikäärmeen vuotta. Joensuun taidemuseon 50-vuotisjuhlanäyttely sai nimensä sen mukaan. Näyttelyssä olevat taideteokset ja esineet on saatu lahjoituksina taidehistorian professori Onni Okkosen perikunnalta ja vantaalaiselta Liisa ja Otto Kotovuoren perheeltä. Nämä yhdessä muodostavat yhden Suomen merkittävimmistä ja monipuolisimmista Kiinan taiteen julkisista kokoelmista. Okkosen kokoelma painottuu maalaus- ja veistotaiteeseen, Kotovuoren kokoelma käyttö- ja koristekeramiikkaan ja posliiniin. Näyttelyssä liikutaan n. 4 000 vuoden ajanjaksolla. Okkosen kokoelman suurimman kokonaisuuden muodostavat Tang-dynastian (618–907) keraamiset hautaveistokset. Tätä täydentää mm. Kotovuoren Han-kauden (206 eaa– 220 jaa) esineistö sekä myöhemmät arjen käyttötavarat.
 

Helsinkiläisen Carl-Johan af Forsellesin lahjoituskokoelmasta koottu Värikylpy-näyttely – väriä ja tunnetta – esittäytyi jazzin tahdissa taidemuseon 2. kerroksessa. Näyttely tarjoaa nähtäväksi teoksia suomalaisesta modernismista aina 1940-luvulta pioneereista lähtien. Kokoelma on valtakunnallisesti yksi tärkeimmistä lajissaan. Kyseessä on kokoelman toinen laajamuotoinen näyttely sen jälkeen, kun teokset siirtyivät Joensuun taidemuseolle. Näyttelyn kuraattorina toimi Ruut Iman-Sorensen, joka opiskelee kuvataiteita Hollannissa, Utrechtin taideakatemiassa.
 

Lohikäärmeen vuosi -näyttelyn kanssa samaan aikaan kolmannen kerroksen Studiossa oli nähtävillä Jouni Kaipian valokuvia Fujianin hakka-kylistä Kiinasta. Kaipia toimi myös Lohikäärmeen vuoden arkkitehtina.

Seppo Könönen on ollut vuosikymmenten ajan unnettu Pohjois-Karjalan maisemien kuvaaja: hänestä on muotoutunut selkeä käsitys omalle tyylilleen uskollisesta Pyhäselän maisemarunoilijasta tai Pielisen romanttisesta mystikosta.

Näyttelyssä on esillä teoksia, jotka ovat syntyneet kolmessa itäsuomalaisessa hoitoyhteisössä ja psykiatrisessa sairaalassa, hoidollisissa ja kuntouttavissa tilanteissa sekä luovan prosessin tai muun toiminnan tuloksena. Näyttelyssä on myös omia teoksiani tai luonnoksia sekä muuta ajattelun tuotosta. Näyttelyn kaikki teokset ovat anonyymejä.

Taidekerho REMP-ART perustettiin vuonna 1992 teollisuusneuvos Matti Virtaalan perheen toimesta. Mukaan tuli seitsemän muuta joensuulaisperhettä, jotka olivat kiinnostuneita kuvataiteesta. Mukana ovat olleet alusta saakka Ikoset, Martikaiset, Icénit, Pakariset, Tervot, Tenhuset ja Leppämäet Virtaaloiden lisäksi. Kerhon nimeksi otettiin Rembrandtin mukaan REMP-ART. Kerho hankki pääasiassa pohjoiskarjalaista taidetta, mutta myöhemmin aluetta laajennettiin Itä-Suomeen ja sitten koko maata käsittäväksi. Hankinnat käsittivät alkuun maalaustaidetta, esimerkiksi Jouko Solosen ja Seppo Könösen tuotantoa, mutta sitten myös pienoisveistoksia. Kokonaisuuteen kuuluu lisäksi taidelasia ja ikoneita. 20-vuotisjuhlanäyttelyssä korostuu veistosten osuus.

Joensuussa nuoruutensa viettäneen Ulla Karttusen näyttelyssä käytetään digitaalitekniikkaa yhdistettynä manuaaliseen kuvankäsittelyyn. Ikonimaisia teoksia on maalattu digitaalitekniikan lisäksi myös taiteeseen perinteisesti kuulumattomilla aineilla kuten kynsilakalla, ketsupilla, hillolla ja verellä. Teokset yhdistävät aineksia vastakohtaisina pidetyiltä kentiltä, uskonnollisesta ja mediakuvastosta. Näyttelyn henkilöt ovat suurimmaksi osaksi olemassa olemattomia, osista koottuja hahmoja, mutta takaa voi löytyä myös uskontohistoriasta tai mediasta tuttuja kasvoja.

Taidemaalari Oscar Parviaisen (1880–1938) voimakkaat, symbolistiset maalaukset 1910-luvulta herättävät vahvoja tuntemuksia vielä sata vuotta myöhemmin. Parviaisen luonnostelevaa ja suuripiirteistä maalaustapaa, tyylillistä poikkeavuutta ja outoja aiheita ymmärretään ehkä paremmin tänään kuin hänen omana aikanaan. Mytologiset aiheet ja suuret joukkokohtaukset elävät digitaalisella tekniikalla valkokankaalle toteutettuina suositumpina kuin kenties koskaan. Elokuvissa vilahtelevat tuon tuosta kentaurit, nymfit, peikot, noidat ja jättiläiset. Juuri se on innoittanut tekemään tämän näyttelyn ja suuntaamaan sen erityisesti nuorille. Parviaisen taide edusti 1910-luvulla sitä, mistä samaan aikaan yhä määrätietoisemmin pyrittiin eroon: tummaa väritystä, kertovia dramaattisia aiheita, mytologiaa ja tunnistettavia symboleja, luurankoja ja pääkalloja. Parviainen rakasti mustaa väriä, hehkulampun valoa ja yötä. Sähkövalo mahdollisti työskentelyn öisin, jolloin Parviainen tunsi olevansa usein parhaassa vedossa. Hän painiskeli sellaisten aiheiden parissa kuin Paratiisi, Viimeisten ihmisten kamppailu, Maailmanloppu ja Häädetyt. Mittaviin ponnistuksiin kuului viiden suuren kankaan Bakkanaalit-sarja ja Kapusiinimunkkien hautakammio.

Ajatus Riemuruhtinaat-albumista syntyi kootessani materiaalia samannimiseen dokumenttielokuvaani. Elokuvan leikkausvaiheessa viehätyin kaitafilmien rosoisista pysäytyskuvista, joista vedostin pieniä näyttelykuvia. Liike ja tapahtuma pysähtyy ohikiitäväksi hetkeksi. Elokuva muuttuu valokuvaksi. Kuvat kertovat ikuisesta kesästä, kiertävästä elämäntavasta ja tivolitaiteilijoiden arkipäivästä kulissien katveessa. Kokosin Riemuruhtinaat-albumi näyttelyn estraditaiteilijoiden omista lavasteista, illuusiovälineistä, kaitafilmeistä, leikekirjoista sekä valokuva-albumeista. Näyttelyssä on esillä Suurosten surmanajoauto, Aimo Leikaksen kiertue-fasadeja, esiintymistarvikkeita, kahleita ja sapelilaatikko. Riemuruhtinaat-albumi on muisto nyt jo kadonneesta kulttuurista ja taiteilijoista, jotka valitsivat elämäntyökseen sirkusten ja tivolien taikamaailman. – Jaakko Kilpiäinen

Joensuun taidemuseossa kesällä esillä olevassa näyttelyssäni nähdään maalausta, piirustusta, animaatiota ja valokuvaa. Teosteni inspiraation lähteenä toimii POP-kulttuuri ja sen eri ilmiöt. Minua ovat kautta aikojen kiinnostaneet kieroutuneet sadut, b-elokuvat, sirkus, kabaree, musikaalit, arjen surrealismi, rock-musiikin visuaalisuus, drag-kuningattaret, kaikki huikaisevan kaunis ja tolkuttoman rujo. Taiteeni esittäytyy ensi näkemältä värikkäänä, iloisena ja kenties jopa naiivina. Toisella vilkaisulla, tarkemmin katsottuna saattaa kuitenkin paljastua jotain outoa ja kenties hieman pelottavaa. Mukana on teoksia muutaman vuoden takaa tähän päivään. Uusimmat teokset ovat uunituoreita, vanhin teos on Hong Kong Schlong-maalauksen yhteydessä nähtävä musiikkianimaatio Skreppers-yhtyeen kappaleeseen 15,16,17. – Petra Innanen

Pariisissa ja Länsi-Ranskan maaseudulla asuvan kuvataiteilija ja kirjailija Hannu Väisäsen ISÄN KUVAT -näyttely on kunnianosoitus taiteilijan isälle. Näyttely koostuu öljymaalauksista, piirustuksista ja isän esineistöstä. Näyttely on tuotettu yhteistyössä Lapinlahden taidemuseon kanssa, josta se saapui Joensuuhun. Väisänen on kansainvälisesti arvostetuimpia suomalaisia taiteilijoita. Hän oli ehdolla Ars Fennica -palkinnon saajaksi 1997 ja sai Finlandia-palkinnon 2007. Taiteilijan lapsuuden muistot ovat teoksissa saaneet visuaalisen hahmonsa. Näyttelyn keskeisiä teemoja ovat isän runolliset harrastukset, humalatilat ja liikuttuminen kyyneliin.
 

Valokuvataiteilija Sami Parkkisen (s.1974) valokuvasarja Paratiisi tallentaa taiteilijan elämän valokuviin yhden vuoden ajalta. Valokuvasarja kertoo masennuksesta ja siitä paranemisesta. Kuvien kautta hän tutki omaa elämäänsä ja maailmaa. Kuvaaminen oli hänelle tapa selviytyä ja oivaltaa uutta. Kuvasarja sai alkunsa vakavasta aiheesta, mutta valokuvasarjan kuvista löytyy myös värejä ja mustaa huumoria. Valokuvaamalla Näyttely kertoo myös valokuvan parantavasta voimasta, sarjan kuvaaminen oli tapa selviytyä. Parkkinen toivoo Paratiisi-sarjan kuvien innostavan ihmisiä kuvaamaan myös omia kuvapäiväkirjoja ja alentavan ihmisten kynnystä puhua masennuksesta.
 

Joensuun taidemuseo valmistautuu Pääsiäisen viettoon esittelemällä itäiseen ortodoksiperinteeseen kuuluvia koristeltuja pääsiäismunia. Munaa pidetään ikuisen elämän ja Kristuksen ylösnousemuksen symbolina. Kokonaisuus on saatu lainaksi joensuulaisesta yksityiskokoelmasta. Munat ovat 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta. Useista munista löytyy slaavinkielinen pääsiäistervehdys: Kristus nousi kuolleista! Pääsiäismunat on asetettu esille Arla Cederbergin taidekokoelman yhteyteen. Näyttelyn on koonnut Joensuussa asuva venäläinen taiteentutkija Leena Jääskeläinen.

Joensuun taidemuseon vuoden 2010 päänäyttelyssä tuotiin esiin ilmastonmuutokseen ja sen torjumiseen liittyviä asioita kuvataiteen keinoin. Mukaan oli kutsuttu tämän ajan keskeisiä suomalaisia kuvataiteilijoita, joiden tuotannossa on ollut nähtävissä ekologinen tietoisuus ja huoli ihmiskunnan ja maailman tilasta. Näyttelyssä tuli esiin mm. seuraavia ilmastonmuutokseen liittyviä asioita: äärimmäiset sääilmiöt, metsien ja merien merkitys luonnon tasapainon kannalta, lumi ja jää, vaikutukset ekosysteemeihin ja ihmiselämään sekä ilmastonmuutoksen etenemisen torjuminen. Ilmastonmuutos on maailmanhistoriassa ensimmäinen teema, joka tuo kaikki maapallon ihmiset saman asian ääreen yhtä aikaa. Taidemuseon näyttely yhdisti ILMASTONMUUTOS-teemallaan myös maakunnan muuta kulttuurikenttää. Saman aiheen alla esittäytyy useita näyttelykohteita. Oheisohjelma sisälsi ennennäkemättömän laajan kattauksen aiheeseen liittyviä tapahtumia luentosarjoista ja elokuvista performansseihin ja sirkukseen. Erityisesti panostettiin nuorille suunnattuun toimintaan. Aiheen esilletuomisessa oli mukana niin tieteen kuin taiteenkin keinot. Ilmastonmuutosteema avasi uusia mahdollisuuksia taiteen ja luonnontieteen vuoropuhelulle. Joensuun taidemuseon näyttely oli uusi poikkitieteellinen/poikkitaiteellinen avaus, jossa taide, tiede ja kansalaistoiminta tuotiin lähemmäksi toisiaan.

Pohjola Pankin taidesäätiön kokoelma on merkittävä sisältäen koko suomalaisen taiteen historian aina kultakaudesta nykypäivään. Pankki on historiansa aikana hankkinut kokoelmaansa taideteoksia hyvin laajakatseisesti ja taidesäätiö tekee aktiivisesti hankintoja edelleen. Joensuun taidemuseon näyttelyssä oli esillä 47 teosta tästä kokonaisuudesta. Aikanaan suomalaisen kultakauden taiteen tekijöiden, kuten Albert Edelfeltin, Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen tai Helene Schjerfbeckin teokset olivat taidepiirejä puhuttavaa nykytaidetta. Viimeisimmät pankin nykytaiteen hankinnat kertovat puolestaan meidän ajassamme liikkuvista ilmiöistä. Näyttelykokonaisuuden punaisena lankana on ollut poimia kokoelmasta otteita sekä vuosisadan takaisesta taiteesta että nykytaiteesta ja tehdä rinnastuksia. Vuosisata taiteen parissa -näyttelyn kuraattorina toimi Nina Robbins.

Joensuulaistaustainen lääkäri Torsten Michelsen on ollut vuodesta 1996 lähtien Joensuun taidemuseon Olavi Turtiaisen kokoelman asiamiehenä. Tehtävään on kuulunut Turtiaisen kokoelman täydentäminen vuosittain muutamalla taideteoksella. Michelsen on toiminut aktiivisesti suomalaisen taiteen hyväksi Suomen Taideyhdistyksen hallituksessa. Kuvataide on ollut Michelsenille vuosikymmeniä tärkeä harrastus ja osa jokapäiväistä elämää kouluajoista lähtien. Hän tutustui varhain moniin taiteilijoihin ja kirjoitti kuvataidetta käsitteleviä artikkeleita jo 1980-luvun alkupuolella mm. sanomalehti Karjalaiseen. Myöhemmin hän on osallistunut useiden taidenäyttelyiden kokoamiseen Helsingissä ja muualla Suomessa, Joensuussakin. Michelsen on kerännyt kotiinsa hiljalleen huomattavan taidekokoelman. Kokoelman juuret ovat 1950-luvun suomalaisen modernismissa.

Taidemuseon kevätkauden aloitti Mikkelissä asuvan Hanna Vahvaselän ja Joensuusta lähtöisin olevan, mutta nykyisin Tampereella asuvan, Anssi Jääskeläisen yhteisnäyttely. Kuvanveistäjä Hanna Vahvaselän (s. 1973) reliefimäiset puulle tehdyt piirustukset kuvaavat ihmisiä arjen keskellä. Läpikuultavan silhuettimainen vaikutelma on saatu aikaan kaivertaen, hioen, maalaten ja piirtäen. Osa teoksista on syntynyt taiteilijaresidenssissä Mazzano Romanossa Italiassa, osa kotimaassa Mikkelin työhuoneella. Kuvataiteilija Anssi Jääskeläisen (s. 1966) öljyväreillä, värikynillä ja pellavaöljyvernissalla paperille syntyvissä teoksissa elämän kokemukset yhdistyvät muistikuviin tai vapaaseen assosiaatioon. Ihminen ja arkielämän havainnointi oli keskeisessä roolissa myös näissä teoksissa.

Kolilla asuva kuvataiteilija Leila Tanskanen sai idean Lumiukot-näyttelyyn vuosituhannen vaihteessa, kun hän työskenteli kunnantaiteilijana Kiihtelysvaarassa. Hän pohti, kuinka voisi arkipäiväistää taidetta ja saada myös yleisön mukaan taiteen tekemiseen. Leila Tanskanen on kerännyt näyttelyn valokuvat laittamalla ilmoituksia lehtiin eri puolilla Suomea. Kuvat ovat siis lumiukontekijöiden itsensä ottamia. Mukana on myös muutamia ulkomaisia luomuksia. Taiteilijan mielestä lumiukoissa näkyy jopa kansalliset piirteet, mutta ennen kaikkea ajanhenki vaatetuksessa ja muodoissa. Useimmiten lumiukko on kolmen pallon porkkananenä. Lähes kaikille lumiukoille on yhteistä humoristisuus.

Joensuulaislähtöinen kuvataiteilija Vappu Rossi yhdistelee Kun mennyt on yö -näyttelyssään mediateoksensa Suudelma ja Elämän puu yhteisölliseen joukkomuotokuvaprojektiin taidemuseon alakerran projektihuoneessa. Kokonaisvaltaiseen tapahtumateokseen liittyvät yleisölle avoimet, interaktiiviset työpajat. Monipuolinen taiteilija tunnetaan kulttuurin laajalla kentällä myös Kitkerät Neitsyet -yhtyeen lauluntekijänä ja laulajana ja mm. monien populaarimusiikin yhtyeiden albuminkansien sekä julisteiden graafikkona ja valokuvaajana.

Vuonna 2003 Kuvataiteen valtionpalkinnon saanut Tapani Mikkonen esittelee Joensuun näyttelyssään viimeisen kymmenen vuoden tuotantoaan pienistä intiimeistä teoksista monumentaaliluomuksiin. Mikkonen on syntynyt Joensuussa vuonna 1952 ja käynyt koulua Lieksassa. Taiteellisen luomistyönsä hän on tehnyt Etelä-Suomessa ja viime vuodet asunut Espoossa. Vaikka kotiseutu on hänelle rakas ja hän käy vuosittain Pohjois-Karjalassa maalaamassa maisemia tai rentoutumassa – aistimassa luonnon hiljaisuutta ja korpimaiseman kauneutta – hän on todennut: ” Minun pitää olla sieltä pois, että näen sen”. Maalaaminen on ollut Tapani Mikkoselle harrastus, joka on vaikuttanut voimakkaasti myös graafiseen ilmaisuun. Näyttelyssä on tällä kertaa mukana grafiikan lisäksi myös maalauksia.

Kesänäyttelyssä SÄRKYNYT SYDÄN esiteltiin naisen elämän kiertokulkua Lars Swanljungin kokoelmasta tehtyjen valintojen kautta. Mukaan mahtui ihania muistoja, suudelmia ja suurta rakkautta, mutta myös arjen huolia ja ahdistusta siitä, kuinka sovittaa yhteen naisen eri roolit. Lars Swanljungilla on n.700 teoksen kansainvälisestikin merkittävä pohjoismaisen ja balttilaisen nykytaiteen kokoelma. Vuodesta 2007 lähtien se on ollut tallennettuna Kuntsin modernin taiteen museoon Vaasaan, joka on Swanljungin synnyinkaupunki. Swanljungin kokoelman rungon muodostavat minimalismi ja käsitetaide. Kokoelmaan kuuluu jo klassikoiksi muuttuneiden taiteilijoiden tuotantoa, mutta myös vahvasti ajassa kiinni olevien nuorten tekijöiden yllättäviäkin teoksia. Varsinaisena painopisteenä Swanljungin kokoelmassa on nuori suomalainen taide.

Joensuulainen valokuvataiteilija Johanna Turunen on kuvannut keskieurooppalaisten hautausmaiden marmoriveistoksia ja löytänyt niistä aineksia uusimpiin teossarjoihinsa. Sarja Pala taivasta käsittelee ihmisen mielen rapistumista, sitä miten helposti annamme muiden viedä ja manipuloida ajatuksiamme. Sarja käsittelee myös rakkautta, sitä hyvää oloa kun uskaltaa elämästään sanoa olevansa tyytyväinen miltei kaikkeen. Taidokkaasti veistetyt naisfiguurit ilmaisevat virheetöntä kauneutta, mutta kauneudella on toisetkin kasvonsa; lokeroimme ihmisiä ulkonäön perusteella. Näyttelyn valokuvia on kuvattu Barcelonassa, Münchenissä, Salzburgissa, Pariisissa, Roomassa ja Berliinissä.

Kun taidemaalari Reijo Turunen palasi taideakatemian koulun jälkeen 1976 kotiseudulleen, hän totesi: ”Ei tullut mieleenkään jäädä etelään, vaan sitä halusi palata Pohjois-Karjalaan kunnon tekemisen pariin kuvaamaan aiheita, jotka tunsi”. Ekspressiivinen ilmaisu tuntui olevan Reijo Turuselle synnynnäinen asia. Myöhemmin maisemat muuttuivat sielunmaisemiksi, jotka sisälsivät henkilökohtaista symboliikkaa. Reijo Turusen kanssa samaan aikaan opiskelemassa ollut taidemaalari Jyrki Puhakka kertoo myös yhdeksi syyksi Joensuuhun paluuseen olleen luonnon: ”Yritän etsiä ihmisille yhteisiä perustuntoja. Olen maalta kotoisin, tunnen ihmiset ja heidän kielensä ja kielen takana olevat asiat…En edes uskonut jääväni Helsinkiin”. Niinpä Jäiden lähtö Höytiäisellä on tullut tutuksi aiheeksi. Kuopiossa syntynyt, vuonna 1992 Varkaudesta Joensuuhun muuttanut, Seppo Väänänen oli myös samoihin aikoihin Suomen taideakatemian koulussa Reijo Turusen ja Jyrki Puhakan kanssa. Seppo Väänäsen sinisävyisissä akvarelleissa tulee esiin maisemamaalauksen traditio, jossa tutkitaan valon vaikutelmaa vuorokauden ja vuoden eri aikoina. Aiheet ovat löytyneet lähiseudun jokivarsilta ja omia juuria etsiessä. Keminmaalla syntyneen ja 1980-luvulla Joensuuhun siirtyneen kuvanveistäjä Teppo Laurinollin teokset liikkuivat aluksi lähellä realismia, mutta muuttuivat myöhemmin symbolisempaan suuntaan. Monitulkintaisuus on Laurinollin ilmaisun olennainen osa ja tulkintoja saa hänen mielestään vapaasti tehdä. Näyttelyn nuorin taiteilija Harri Turunen muistetaan figuuriaiheisista kipsiveistoksistaan sekä pellistä ja raudasta rakennetuista konstruktioista 1980- ja 1990-luvuilta. Harri Turunen pyrkii herättämään teoksillaan erityisesti tunteita ja saamaan vastaanottajissa aikaan elämyksiä. Esillä olevan näyttelyn aiheet liikkuvat hyönteisten maailmassa.

Näyttely oli koottu sortavalalaisen mesenaattipariskunnan Herman ja Elisabeth Hallonbladin taidekokoelmasta, joka sijaitsee Ateneumin taidemuseossa. Helmiä Ateneumista –näyttely oli yhteistyö Joensuun ja Jyväskylän taidemuseoiden kanssa. Näyttelyhankkeen alkuunpanija oli Sortavala-säätiö. Sisällöllisestä tutkimuksesta vastasi FL Marjo-Riitta Simpanen. Näyttelyyn liittyi Hallonbladeja ja heidän taidekokoelmaansa esittelevä, yli satasivuinen, kuvitettu julkaisu. Suomen Taideyhdistyksen ensimmäinen Hallonbladin varoilla tehty osto oli Akseli Gallen-Kallelan Ensi opetus (1887–1889). Sittemmin varoilla hankittiin useita taiteilijamuotokuvia, muun muassa Helene Schjerfbeckin (1915), Tyko Sallisen (1914) ja Hugo Simbergin (1914) Omakuvat. Taideyhdistys hankki Hallonbladin kokoelmaan myös mm. Maria Wiikin Kirkossa (1884), Ellen Thesleffin Maisema, kevätyö (1894), Magnus Enckellin Fantasia (1895), Helene Schjerfbeckin Koulutyttö II (1908), Yrjö Ollilan Paimentyttö (1915) tai Otto Mäkilän Kesäyö (1938).

Rovaniemellä asuva Kaija Kiuru työskentelee enimmäkseen tila- ja ympäristötaiteen alueella. Häntä kiinnostaa ihmisen ja ympäristön kyky tai kykenemättömyys sopeutua toisiinsa ja kulloinkin vallitsevaan tilaan. Joensuun taidemuseon näyttelyssä oli esillä hänen teoksiaan viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Materiaalit vaihtelevat kierrätetyistä tekstiileistä (käsinvirkatut pitsiliinat, makuupussit, tyynyt, huopa, tekoturkis) metsän materiaaleihin (puiden taimet ja rungot, pahkat, käävät, juuret, tuohi). Ne voivat johdatella ajatuksia suoraan metsään, sen käyttöön ja merkitykseen, mutta laajemminkin ihmisen ja luonnon vuorovaikutukseen sekä ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Teosten taustalla olevat ajatukset ovat nyt hyvin ajankohtaisia ja yleismaailmallisia niin ihmisen kuin ympäristönkin kannalta. Usein näkökulma on myös luonnonsuojelullinen ihmisen kulutustottumuksia ja loputtomia tuottavuuden kasvuun pyrkiviä toimia vastaan.

Kuopiossa asuva Riitta Rönkkö työskentelee kolmiulotteisten valokuvapohjaisten teosten parissa, jotka hän esittää akryylilaatikoissa. Teoksissa (1996–2008) on käytetty taiteilijan omista kasvoista otettua kutistettua muotoa ja yhdistetty se valokuvaan. Hän käyttää omaa habitustaan pohjana kuvitteellisille henkilöhahmoille performanssin kaltaisessa tilanteessa kameran edessä. Näin syntyneiden henkilökuvien kautta tuodaan esiin tunnetiloja, identiteetin skaaloja, olemassaolon peruskysymyksiä ja kohtauksia elämästä. Niiden lisäksi näyttelyssä on mukana myös piirustuksista ja vahakangaspöydistä koostuvia installaatioita. Piirustuksista (1990–2007) kootuissa installaatioissa näkyy teemojen ja ideoiden kehittely luonnoksista kohti henkilöhahmojen kuvaustilannetta. Näyttelyn neljä teemaa esittäytyvät omina kokonaisuuksinaan eri huoneissa. Russian Blue -teema perustuu Venäjällä käytettyyn siniseen väriin. Se on myös näyttelyn nimenä ja tulee esiin vahakangasinstallaatioissa. Bluen voi kokea surumielisyytenä ja kaihona. Kuvamateriaali on hankittu Venäjän Karjalan ja Pietarin matkoilta, jotka ovat olleet juurien etsimistä, maisemien ja ihmisten kohtaamista, laveaa luontoa, kauneutta ja ankeutta, sinistä väriä.

Helsinkiläisen taidekeräilijä Carl-Johan af Forsellesin lahjoituskokoelma. SUOMALAISTA MODERNISMIA -kokoelma oli julkisesti ensimmäistä kertaa esillä Joensuussa. Näyttelyssä esiteltiin 170 teoksen valikoima lahjoituskokoelmasta. Kokonaisuuden avulla voitiin seurata suomalaisen taiteen uudistumista modernissa kansainvälisessä hengessä 1940-luvulta nykypäiviin. Näyttelyn yhteydessä julkaistiin laaja kokoelman sisältöä valottava kirja, jonka tuotti Joensuun taidemuseo.

Heikki Kukkosen tuoreimpia töitä hallitsivat raitakankaat ja ruokaan liittyvät aiheet, jotka ovat muistoja Espanjassa vietetyiltä vuosilta. Kukkonen on lähtöisin Ilomantsista.

Päivi-Maria Jaatisen lapsille ja lapsenmielisille suunnatussa pienoisnäyttelyssä seurattiin hauskojen koirahahmojen Typin ja Pöntisen toimeliasta päivää saarimaisemissa.

Valo kuvassa -näyttely. Valosuunnittelija Vinski Viholainen loi nuorille suunnatussa näyttelyssä eri kuvaajien tallentamiin esiintymistilanteisiin erikoisvalaisimien ja peilien avulla häikäiseviä tai herkkiä tunnelmia. Viholainen tunnetaan parhaiten rock-konserttien valaistuksista. Hänen uransa huippua on kymmenvuotinen kierros Sielun veljien valomiehenä.

Göran Schildtin ja valokuvaaja Vidar Lindqvistin valokuvadokumentteja ns. Hajj-maalauksista, joita esiintyy islamilaisessa maailmassa. Näyttely täydensi Joensuun taidemuseon itämaisten kulttuurien esittelyä.

Abloyn 100-vuotisjuhlanäyttely toi esiin readymade-taiteen eri vivahteita ja ilmenemismuotoja kolmen suomalaisen esinetaiteen kärkinimen – Kari Cavénin, Juhani Harrin ja Ismo Kajanderin – teosten kautta. Readymade syntyi 1910-luvulla, kun ranskalainen kuvataiteilija Marcel Duchamp ehdotti taidenäyttelyyn arkielämään kuuluvia esineitä. Näyttelyn idea on saanut alkunsa Abloyn ja readymadetaiteen syntyhistorian samanaikaisuudesta.

Joensuun taidemuseon syyskauden avasi taidemaalari Tapani Raittilan laaja takautuva näyttely. Raittila on suomalaisen modernismin keskeisimpiä vaikuttajia. Näyttelyn tuotti Suomen Taideyhdistys ja kokosi Sara Hildénin taidemuseo. Vuonna 1921 syntynyt Tapani Raittila asui lapsuutensa Joensuussa ja toimi 1940-50-luvuilla Joensuun lyseon piirustuksenopettajana. Joensuun taidemuseossa sijaitsevan Turtiaisen kokoelman asiamiehenä hän oli 1962-1996.

Näyttely esitteli taiteilijaseuran jäsenten uutta tuotantoa: maalauksia, grafiikkaa, veistoksia, valokuvia ja installaatioita. Näyttelyyn saivat tarjota vapaasti teoksiaan taiteilija- ja harrastajajäsenet. Kuraattorina toimi amanuenssi Ulla Pennanen. Näyttelyyn pyrki 51 taiteilijaa, joista mukaan pääsi 20 taiteilijaa: Reetta Gröhn-Soininen, Unto Hakkarainen, Stephan Herbers, Reima Hirvonen, Leena Jarva, Satu Juvonen, Liisa Nikitin, Lotta Pyykkönen, Jutta Räsämäki, Jokke Saharinen, Pia Sinkkonen, Jukka Suhonen, Outi Särkikoski, Tarja Tella, Anu Torikka, Johanna Turunen, Reijo Turunen, Arja Valkonen-Goldblatt, Heidi Vasara, Seppo Väänänen.

Näyttelyn tuotti Suomen Taideyhdistys ja se toteutetaan yhteistyössä Helsingin Taidehallin kanssa. Taidemaalari Reino Hietanen (s. 1932) kuuluu suomalaisen maalaustaiteen kärkijoukkoon. Hietanen on asunut Joensuussa 1940–50-luvuilla. Näyttely oli laaja läpileikkaus Hietasen tuotannosta 1960-luvulta tähän päivään. Esillä oli maalauksia sekä grafiikkaa.

Kesänäyttely esitteli taiteilija Marja Sunan monipuolista luomistyötä. Esillä oli tupakkapaperista kudottuja, ilmassa leijuvia hehkuvan keltaisia ja punaisia paperiveistoksia, luonnon tunnelmia välittäviä hopea- ja lasikoruja sekä puhallusmenetelmällä valmistettuja heleänvärisiä lasiesineitä. Näyttelyssä oli myös poimintoja teollisuudelle suunnitelluista vaatteista valokuvin ja luonnospiirroksin sekä 1960-luvulla suunniteltuja kenkiä mallikappalein.

Näyttely esitteli tänä päivänä toimivien tekstiili- ja keramiikkataiteilijoiden teoksia, joissa on uudella tavalla hyödynnetty perinteisiä tekotapoja ja malleja tai lähestytty aihetta käsitteellisesti. Näyttelyn teemana oli karjalaiseen perinteeseen liittyvä käspaikka. Käspaikka. Nyt -näyttelyyn osallistuvia taiteilijoita yhdisti itäsuomalaisuus joko syntyperän tai nykyisen asuinpaikan muodossa. Kuraattorina toimi läänintaiteilija Tiina Hallakorpi. Kokonaisuudessa olivat mukana Anna Hakkarainen, Elina Hakkarainen, Ritva Hakonen, Marjo Hallila, Eija Karjalainen, Anneli Kokko, Sirkka Könönen, Aino Lampio & Riitta Turunen, Leena Lukkarinen, Merja Miettinen, Ulla Pohjola, Outi Särkikoski, Marketta Timonen ja Liisa Tommila.

Ritva Melentjevan kuvat kertoivat Suomen ja Venäjän Karjalan rajan läheisyydessä elävistä ihmisistä ja heidän arkipuuhistaan omassa elinympäristössään. Puolet kuvista esittivät suomalaisia ja toinen puoli karjalaisia ihmisiä. Melentjeva on kuvannut Venäjällä vuodesta 1993 lähtien. Kuvausmatkoilta on syntynyt kaksi valokuvanäyttelyä Rahvas ja Vunukat, jotka ovat olleet aikaisemmin esillä eri puolilla Suomea.
 

Pääasiassa taidemuseon omista kokoelmista edellisenä vuonna koottu pienoisnäyttely, joka esitteli Härkösen piirustuksia ja maalauksia 1910–20-luvuilta. Pienoisnäyttely oli esillä museon 3. kerroksen studiotilassa.

Aino Strandén-Sorvisto perehtyi emalitaiteeseen Länsi-Saksassa, jossa hän vietti12 vuotta. Emalointi on lasin sulattamista metallille. Värit ovat jauhettua erikoislasia, joka on värjätty metallioksideilla. Aino Strandén-Sorviston aiheet ovat mielikuvia – omia tai asiakkaan. Monen näyttelyssä olevan työn aiheena oli ääni.