Siltareitti

Kuvanveistäjä Taisto Martiskaisen (1943–1982) suunnittelema pronssinen Kanavatyttö-patsas paljastettiin Rantakadun ja Siltakadun kulmauksessa vuonna 1963. Martiskaisen työ voitti kutsukilpailun, jossa etsittiin sopivaa patsasta Osuuskassan ja Osuusmeijerin 1960-luvun alussa valmistuneen liiketalon edustalle.

Puolitoista metriä korkea, klassista kuvanveistotaidetta edustava patsas on todennäköisesti muovailtu elävän mallin mukaan Taideakatemian kuvanveistotunnilla. Tutustuessaan patsaan sijoituspaikkaan Martiskainen huomasi, että vaikutelma olisi ollut liian raskas, ja päätti keventää kokonaisuutta poistamalla veistoksen kädet. Patsasta kutsutaan Kanavatyttö-nimen lisäksi myös Torsoksi. Helsingin Havis Amandan innoittamana se tunnetaan puhekielessä myös nimellä Manta.

Joensuun vappuperinteisiin kuuluu patsaan pesu talven jäljiltä ja samalla sen lakitus.

Joensuun vanha kaupungintalo on yksi Joensuun tunnetuimmista rakennuksista. Eliel Saarisen suunnittelema rakennus valmistui ja vihittiin käyttöön vuonna 1914. Vanha aupungintalo yhdistelee Saariselle tyypillistä myöhäisjugendia ja kansallisromantiikkaa. Rakennuksen julkisivua koristavat
Johannes Haapasalon suunnittelemat patsaat.

Joensuun kaupunginhallinto toimi aluksi kauppias A. J. Mustosen entisessä talossa, mutta
tilat kävivät nopeasti liian pieniksi. Kaupungista puuttuivat myös sopivat tilat kokouksille,
teatterille ja konserteille. Vanhan kaupungintalon rakentamisesta keskusteltiin jo 1890-luvulla, mutta
hanke siirtyi myöhemmäksi muun muassa tyttökoulun perustamisen vuoksi.

Rakennukseen suunniteltiin alun perin kirjastoa, majataloa ja ravintolaa. Kirjasto ja majatalo
jäivät kuitenkin pois lopullisista suunnitelmista. Myös vanhan kaupungintalon sijainnista käytiin
vilkasta keskustelua. Aluksi sitä suunniteltiin torin itäreunalle, mutta piirustuskilpailun
palkintolautakunta suositteli rakennuspaikaksi Pakkahuonepuistoa vilkkaan liikenteen vuoksi.
Vuonna 1908 päätettiin rakentaa kaupungintalo nykyiselle paikalleen, ja senaatti vahvisti
päätöksen seuraavana vuonna. Vuonna 1909 järjestetyn suunnittelukilpailun voitti Eliel
Saarinen, jonka suunnitelmaa toteutettiin pienin muutoksin.

Nykyisin Joensuun vanhassa kaupungintalossa toimivat Joensuun kaupunginteatteri, teatteriravintola Eliel & Loja sekä Museo Eliel.

Rantapuistoa reunustavan Rantakadun varrella on säilynyt vanhaa puutalokantaa, joista
vanhimmat ovat peräisin kaupungin alkuvuosilta 1800-luvun puolivälistä. Rakennuksia on entisöity liike- ja asuinkäyttöön. Myös Torikadulla ja Kauppakadulla on säilynyt muutamia vanhoja rakennuksia, mutta tällä reitillä tutustutaan erityisesti Rantakadun kohteisiin.

Taitokorttelin alueella sijaitsevat Mustosen talo, Parviaisen talo, tiilirakennus sekä piha-aitta. Alueella toimii erilaisia käsityöliikkeitä, putiikkeja, kahviloita ja muita palveluita. Mustosen talo rakennettiin alun perin kauppaneuvos Antti Juhana Mustosen perheen kodiksi vuonna 1870. Mustosen kuoltua vuonna 1877 Joensuun kaupunki osti rakennuksen hänen perikunnaltaan, ja siitä tuli kaupungin ensimmäinen virallinen kaupungintalo. Kun Eliel Saarisen suunnittelema uusi kaupungintalo valmistui, rakennusta alettiin kutsua Vanhaksi kaupungintaloksi.

Hirsirakenteinen ja sveitsiläistyylinen rakennus erottui aikanaan kaupunkikuvasta korkealla kivijalallaan ja useilla parvekkeillaan. Nykyisin taloa pidetään tärkeänä osana Joensuun historiaa. Taitokortteli on suosittu vierailukohde, jonka historiallinen miljöö tarjoaa nähtävää käsitöiden, kahviloiden ja kulttuurin ystäville.

Petter Parviainen syntyi vuonna 1824 Kiihtelysvaarassa suurperheeseen. Hän ja hänen veljensä muuttivat nuorina Joensuuhun, jossa he ryhtyivät kauppiaiksi käytännön työn kautta hankitun osaamisen avulla. Petter sai porvarioikeudet vuonna 1856 ja teki alkuvuosinaan liikkuvaa kaupankäyntiä erityisesti Pohjanmaan, Pohjois-Suomen ja Pietarin alueilla.

Vuodesta 1866 lähtien Petter harjoitti liiketoimintaa itsenäisesti ja nousi tunnetuksi tukku- ja vähittäiskauppiaana, teollisuusmiehenä, laivanvarustajana sekä alkoholin valmistajana. Vuonna 1887 hänelle myönnettiin kauppaneuvoksen arvonimi toisena Joensuussa. Hänen kuoltuaan vuonna 1892 toimintaa jatkoi Oy Petter Parviainen & Co.

Parviainen rakennutti vuonna 1886 näyttävän puisen kotitalon Torikadun jaSuvantokadun kulmaan. Rakennus siirrettiin 1970-luvulla Rantakatu 15:n kohdalle, koska alkuperäisellä paikalla sillä ei enää nähty tulevaisuutta. Siirtoa perusteltiin rakennuksen historiallisella arvolla ja sillä, että se täydensi Rantakadun vanhaa katukuvaa. Rakennus purettiin osiin vuonna 1977 ja pystytettiin uudelleen vuonna 1979 hyödyntäen alkuperäisiä ulkoseiniä ja koristeita.

Myöhemmin talossa toimi kaupungin virastoja sekä useita hyvinvointi-, sisustus- ja käsityöalan yrityksiä osana Joensuun Taitokorttelia. Vuosina 2013–2023 rakennuksessa toimi myös Pelastakaa Lapset ry:n Perheentalo. Nykyisin Parviaisen talo tunnetaan yhtenä Taitokorttelin pihapiirin kauneimmista ja tunnistettavimmista rakennuksista.

Taitokorttelin jälkeisessä pihapiirissä, Suvantokatu 2:ssa sijaitsevat Surakan talo ja Piiroisen talo. Surakan talo on yksi Joensuun vanhimmista rakennuksista. Tontti myytiin kaupungin ensimmäisessä tonttihuutokaupassa vuonna 1849 suurliikemies Antti Juhana Mustoselle, joka hankki alueelta useita tontteja sijoitusmielessä. Jo seuraavana päivänä Mustonen myi Ranta ja Suvantokadun kulmatontin Joensuun ensimmäiselle järjestysmiehelle Johan August Johnssonille, joka aloitti rakentamisen saman vuoden syksyllä.

Rakennuksesta on ensimmäinen kuvallinen maininta Henrik von Wrightin vuoden 1850 Joensuu-piirroksessa. Vuoden 1851 palovakuutuskirjan mukaan talo oli suuri hirsirakennus, jossa oli useita huoneita, kaakeliuuneja sekä laaja piharakennus talleineen, aittoineen ja leivintupineen. Tonttia ympäröi korkea lauta-aita.

Johnsson joutui myöhemmin vaikeuksiin kaupungin rahojen käytön vuoksi ja muutti pois Joensuusta vuonna 1860. Hän myi kiinteistön ilomantsilaiselle kauppiaalle Aleksej Piiroiselle, joka rakennutti tontille uuden liikerakennuksen. Piiroinen pyrki sekatavarakauppiaaksi, mutta sai lopulta oikeudet vain ruokakauppaan. Tämä vaikeutti hänen liiketoimintaansa, joka liittyi erityisesti turkiskauppaan. Taloudelliset vaikeudet johtivat siihen, että hän myi kiinteistön edelleen makasiininhoitaja Yrjö Winterille jo vuonna 1862.

Rakennuksia muutettiin vuosien mittaan useasti. Vuonna 1885 talon ulkoasua uudistettiin
koristeellisemmaksi, ja 1899 rakennukseen saatiin sähkövalot. Vuonna 1906 päärakennus remontoitiin perusteellisesti lähes nykyiseen asuunsa. Myöhemmin Suvantokadun puoleista osaa laajennettiin ja taloon rakennettiin sisävessa. Kiinteistöllä oli useita omistajia, joista monet olivat tunnettuja joensuulaisia kauppiaita ja vaikuttajia. Kauppias Antti Pakarinen ja Juho Reijonen perustivat taloon tupakkatehtaan 1870-luvulla. Reijosen elämäntyyli ja talousvaikeudet johtivat lopulta konkurssiin ja vankeuteen. Pakarinen puolestaan menestyi liikemiehenä ja rakennutti muun muassa Lähtelän kartanon Linnunlahdelle.

Myöhempiin omistajiin kuuluivat esimerkiksi kauppias Olli Korhonen, piirilääkäri Kaarlo Nohrström sekä Pohjois-Karjalan Rautakauppa Oy. Väinö Hirvosen johtama rautakauppa toimi talossa 1900-luvun alkupuolella, mutta yritys lopetettiin vuonna 1931 hänen kuolemansa jälkeen.

Parviaisen ja Surakan talojen paikalla toimii nykyisin leipomo- ja ravintolatoimintaa.

Suvantokatu 2:ssa sijaitseva Piiroisen talo on yksi Joensuun vanhimmista säilyneistä puutaloista. Kauppias Aleksei Piiroinen rakennutti talon vuonna 1861, ja nykyisin rakennuksen pihanpuoleisessa seinässä näkyy nimi ”Piiroisen talo”.

Rakennusta laajennettiin vuonna 1920, jolloin tiloja muutettiin liikekäyttöön ja taloon saatiin yksi kaupungin ensimmäisistä vesivessoista. Vuonna 1928 valmistui tiilirakenteinen lisäosa. Talon omistajaksi tuli 1930-luvulla Kustaa Surakka.

Rakennuksessa on vuosien aikana toiminut monenlaisia yrityksiä ja yhteisöjä, kuten Joensuun Rautakauppa, huonekaluliike Surakka, Suvanto-taidegalleria, Pau-Mer, valokuvagalleria Luukku ja Unicef.
1950-luvulta lähtien suunnitelmat Suvantosillasta estivät tontin kehittämisen rakennuskiellon vuoksi. Kaupunki osti alueen myöhemmin Surakalta, mutta siltaa ei koskaan rakennettu.

Vuonna 2006 tontti siirtyi Movera Oy:n omistukseen. Viereisen hotellin rakennustöiden aikana talon tiilipääty kallistui vaarallisesti, ja rakennus oli lähellä sortumista.

Rakennusarkkitehti Jouni Töyrylän tutkimuksissa talon rakenteet todettiin kuitenkin hyväkuntoisiksi, ja rakennus peruskorjattiin perusteellisesti. Korjauksen jälkeen alakertaan valmistui kuntokeskus FysioBalance ja yläkertaan hyvinvointialan toimitiloja. Nykyisin rakennuksessa toimii muun muassa Pelastakaa Lapset, ja pihapiiri elää käsityö-, taide- ja ravintolatoiminnan ansiosta. Vaikka talo ei pitkään ollut suojelukohde, Joensuun keskustan osayleiskaavassa se on sittemmin merkitty suojeltavaksi rakennukseksi.

Johnssonin talo sijaitsee Suvantokadun ja Rantakadun kulmassa. Rakennuksen historia alkaa vuodesta 1849, jolloin kauppias Antti J. Mustonen osti tontin Joensuun kaupungilta ja myi sen pian henkikirjoittaja Carl Alfred Johnssonille. Johnsson rakennutti tontille empiretyylisen asuinrakennuksen ja ulkorakennuksen, ja talo toimi pitkään hänen perheensä kotina. Carl Alfred Johnssonin kuoleman jälkeen rakennus vaihtoi useita omistajia. 1800-luvun lopulla siinä asui muun muassa postinhoitaja Jakob Väinö Stenbäck perheineen.

Vuonna 1893 tontin osti puutavarayhtiö Egerton Hubbard & Co, jolloin rakennusta alettiin käyttää sekä toimistona että yhtiön johdon asuntona. 1900-luvun alussa rakennuksen ulkoasua muutettiin, ja alkuperäinen empiretyyli hävisi vähitellen. Myöhemmin talossa harjoitettiin ravintola- ja majoitustoimintaa. 1910-luvulla rakennus siirtyi Joensuun Anniskelu- ja Ravintola Yhtiölle.

Vuonna 1924 rakennusmestari Jalmari Mölsä suunnitteli rakennukseen laajennuksen ja
muutoksia, jotka antoivat sille nykyisen ulkoasun. Rakennuksessa yhdistyvät klassismin ja jugendin piirteet. 1930-luvulta lähtien rakennus siirtyi vähitellen Joensuun kaupungin omistukseen. Sen tiloissa toimivat vuosikymmenten aikana muun muassa matkustajakoti, kansanhuoltotoimisto, poliisilaitos sekä sosiaali- ja terveystoimi.

Nykyisin rakennuksessa toimii omatoimihotelli sekä muita palveluita.

Aschanin talo sijaitsee samassa pihapiirissä Johnssonin talon kanssa. Rakennus toimii nykyisin yksityisessä asuin- ja liikekäytössä. Rakennuksen ensimmäinen omistaja oli kauppias Antti Juhana Mustonen, joka myi tontin vuonna 1852 postinhoitaja Johan Fredrik Aschanille. Aschan rakennutti paikalle kaksikerroksisen hirsitalon sekä myöhemmin ulkorakennuksia.

Myöhemmin rakennus siirtyi useille omistajille, muun muassa Joensuun pormestari Johan August Nysténille sekä englantilaiselle puutavarayhtiö Egerton Hubbard & Co:lle. Yhtiön aikana rakennukseen vedettiin Joensuun ensimmäinen puhelinlinja Utran sahoilta. Vuonna 1892 rakennuksessa syttyi suuri tulipalo, joka tuhosi päärakennuksen lähes kokonaan. Uusien
rakennusmääräysten vuoksi yhtiö joutui ostamaan myös viereisen tontin ennen uuden rakennuksen rakentamista.

1900-luvun alussa rakennuksessa toimi erilaisia ravintoloita ja hotelleja. Vuonna 1912 ravintoloitsija Carl Linden perusti paikalle tunnetun Turistihotellin. Joensuun kaupunki osti rakennuksen vuonna 1937, minkä jälkeen sitä käytettiin kaupungin virastotiloina. Nykyisin rakennus on yksityisomistuksessa.

Myös Joensuun Pakkahuone sijaitsee Rantakadulla Pielisjoen läheisyydessä Joensuun Rantapuistossa. Vuonna 1897 valmistunut hirsirakennus kuuluu Joensuun vanhimpiin puutaloihin ja on samalla Rantakadun viimeisiä vanhaan rakennuskantaan kuuluvia rakennuksia.

Rakennus palveli alun perin pakkahuoneena ja tullikamarina. 1960-luvulta lähtien siinä toimi käsityökeskus, jonka toiminta siirtyi myöhemmin Taitokorttelin tiloihin. Vuonna 2007 Pakkahuone muutettiin esittävän taiteen käyttöön, ja nykyisin se toimii eri teatteri-, musiikki-, tanssi- ja muiden taideryhmien harjoitus- ja esiintymispaikkana.

Pakkahuoneen viereisessä matkustajasataman rakennuksessa toimii Tuulaaki-kesäravintola. Rakennuksen vastapäätä sijaitseva Olsonin talo osoitteessa Malmikatu 1 on nykyisin yksityiskäytössä.

Käenpesä-teos on toteutettu siperianlehtikuusesta ja teräsrakenteista. Pesän keskellä sijaitsee metallinen muna. Teoksen suunnitellut Casagrande Laboratory on kansainvälisesti toimiva suomalainen ympäristö- ja arkkitehtitoimisto, jonka työt liikkuvat arkkitehtuurin, maisema-arkkitehtuurin, kaupunkisuunnittelun ja ympäristötaiteen rajapinnoilla. Käenpesä on yksi Joensuun kaupungin järjestämän ideakilpailun voittajista vuodelta 2013. Kisassa haettiin taidetta kiertoliittymiin keskustan alueella.

Suvantosilta rakennettiin vuonna 1974. Noin 542 metriä pitkä silta on yksi Suomen pisimmistä silloista. Suvantosilta on nostosilta, joten sen keskiosa voidaan nostaa ylös vesiliikenteen kulun mahdollistamiseksi. Sillan alikulkukorkeus on suljettuna noin seitsemän metriä ja avattuna noin kaksitoista metriä. Sillalta pääsee hissillä tai portaita pitkin suoraan Penttilänrantaan.

Suvantosillalta avautuvat näyttävät näkymät Pielisjoelle ja Joensuun keskustaan.

Vuonna 2014 julkistettu Päästä irti -veistossarja kuvastaa vapautta, liikkumista, toivoa ja iloa. Teoksen toteutti taiteilijaryhmä, jonka päävastuullisena toimi kuvanveistäjä Lauri Merisaari. Muut työryhmän jäsenet olivat Hanna Pulkka, Tero Hirvonen, Lauri Lamminen, Reetta Heinonen, Katja Pirinen ja Mari Salmela.

Suomen tuntemattomin runoilija -veistos valittiin voittajaksi Joensuun kaupungin järjestämässä kutsukilpailussa, jossa etsittiin teosta Varvinpuistoon. Luonnollisen kokoinen pronssiveistos on taiteilija Kasitonnin ensimmäinen julkinen pronssiteos. Pohjoiskarjalaiseen runoperinteeseen viittaava teos esittää arvoituksellista hahmoa, joka muistuttaa esiintymisvuoroaan odottavaa runonlausujaa.

Taiteilijan mukaan teos on “oodi kaikille pöytälaatikkorunoilijoille”.

Pekka Paikkarin Jäinen virta -teos muodostuu rakennuksen ulkoseinään sijoitetusta suuresta keraamisesta reliefistä, joka tuo mieleen joen talviset maisemat. Kokonaisuuteen kuuluvat myös porrashuoneiden valaistut lasiset Jokihelmet. Teokset ovat osa Penttilänkadun kerrostalojen jokiaiheista teossarjaa.

Eväät mukaan on yksi Penttilänrannan julkisista taideteoksista. Teos valmistui vuonna 2021, mutta taiteilija Maija Helasvuo on itse todennut sen muuttuvan ajan myötä.

Ylisoutajan aukion läheisyydessä sijaitseva teos on herättänyt paljon keskustelua ja mielipiteitä.

Lighthousen julkisivua koristavan valotaideteoksen on suunnitellut valotaiteilija Kari Kola. Teos valaistiin ensimmäisen kerran Joen Yössä elokuussa 2019. Samana kuukautena valmistunut Joensuu Lighthouse, eli Joensuun Ellin 14-kerroksinen opiskelija-asuntola, on Suomen korkein kokonaan puurunkoinen kerrostalo. Rakennus sijaitsee Penttilänrannassa Ylisoutajan sillan läheisyydessä.

Antti Immosen vuonna 2025 valmistunut Saha soi -teos puolestaan on sijoitettu samaan paikkaan Penttilänrantaan, missä aikanaan on toiminut Penttilän saha. Teos on herättänyt erilaisia mielipiteitä erityisesti paikallisten keskuudessa. Taideteoksen kaksi suurinta kaarta on suunniteltu kuvaamaan sahanteriä, Pielisjokea ja muita vesistöjä, joita pitkin tukkeja on uitettu sahalle. Kaarien lisäksi teokseen on upotettu sahan palosta jääneitä osia ja alueen sekä sahan syntyjen nimiin viittaavat kolme pronssivarista. Teoksen vierestä löytyy yksi entisöity saharaami ja yhdessä taideteos ja raami muodostavat kokonaisuuden, muistomerkin Penttilän sahalle.

Ylisoutajan silta valmistui vuonna 2014, jonka jälkeen se on ollut kovassa käytössä. Kevyelle liikenteelle suunniteltu silta voitti noin vuoden ikäisenä “Vuoden silta -palkinnon”. Erityistä palautetta silta on saanut sen hienosta ja näyttävästä muotoilusta sekä valaistuksesta. Sillan kaiteet on tehty puisista taivutetuista pystysäleistä ja muuten sillan materiaaleina on käytetty asfalttia ja terästä. Silta on kääntösilta eli avattava silta, joten se ei ole jokiliikenteen tiellä. Silta suunniteltiin kääntösillaksi, jotta se voi väistää vesiliikennettä. Ylisoutajan silta on saanut nimensä Pielisjoella aikoinaan toimineiden ylisoutajien mukaan. Ihmisiä kuljetettiin soutuveneellä joen yli mm. matkustajasatamasta ja Penttilän sahan kohdalta.

Kotisatama-muistomerkki pystytettiin muistoksi Joensuun 1800-luvun laivaliikenteen
kukoistuskaudelle. Teos valmistui vuonna 1968 osana Joensuun kaupungin 120-vuotisjuhlallisuuksia sekä uuden syväsataman avajaisia. Muistomerkin suunnitteli taiteilija Jouko Solonen, ja hankkeen aloitteen teki Joensuu-Seura. Teräsverkoista rakennettu teos esittää laivan keulaa, ja siihen kiinnitetyt vanhat ankkurit ovat peräisin Pohjois-Karjalan Uittoyhdistyksen varastosta.

Saatuaan tapulikaupungin oikeudet vuonna 1860 Joensuu kasvoi nopeasti vilkkaaksi satamakaupungiksi. Pielisjoen kanavoinnin valmistuminen vuonna 1879 avasi höyrylaivaliikenteen reitin Pieliselle ja teki Joensuusta tärkeän etelän ja pohjoisen vesireittien solmukohdan. Joensuulaisten purjelaivojen matkat ulottuivat aina Välimeren satamiin saakka. Vuosisadan vaihteeseen mennessä rautatie oli kuitenkin noussut merkittäväksi kilpailijaksi erityisesti matkustajaliikenteessä.

Erkki Erosen suunnittelema Karjalan jääkäri-muistomerkki pystytettiin vuonna 1988, jolloin Karjalan jääkärijoukon perustamisesta oli kulunut 200 vuotta. Patsas sijoittui Joensuun Kolmiopuistoon, jonka nimi vaihdettiin patsaan tulon myötä Jääkäripuistoksi. Karjalan jääkäri pystytettiin Poikien Killan aloitteesta, ja perusajatuksena taustalla oli toimia muistomerkkinä Karjalan jääkäreille, mutta myös kaikille, Karjalaa puolustaneille.

Jukka Niskasen ja Reijo Karhun teos Välke pystytettiin vuonna 2007 Joensuun matkustajasatamaan. Taideteos on noin seitsemän metriä korkea ja se on valmistettu punagraniitista sekä ruostumattomasta teräksestä.

Joensuuhun valmistui ensimmäinen Pielisjoen ylittävä silta vuonna 1864 ja sen mukaan on nimetty myös Joensuun pääkatu, Siltakatu. Itä- ja Länsisillat yhdistävät keskustan itä- ja länsiosat rautatie- ja linja-autoasemalta Ilosaaren ja Niskasaaren kautta keskustaan. Matkan varrella oleva Kanavasilta ylittää Joensuun kanavan. Kanavasilta on läppäsilta, eli se nousee tarvittaessa ylös ja sen alikulkukorkeus on sillan ollessa suljettuna 2,5 metriä.

Pielisjoen kanavoinnilla oli suuri vaikutus koko Pohjois-Karjalan kehitykseen ja erityisesti nuoren Joensuun kaupungin kasvuun. Kaupunki alkoikin pian perustamisensa jälkeen kasvaa nopeasti. Yhdessä Saimaan kanavan kanssa Pielisjoen kanavointi loi perustan matkustaja- ja tavaraliikenteelle, jonka ansiosta Joensuusta muodostui maakunnan kaupan keskus ja nopeasti kasvava liikenteellinen solmukohta 1880-luvulla. Vasta 70-luvun alussa Joensuun kanavaan rakennettiin uittosulku ja tukkeja ei tarvinnut enää laskea koskessa, jossa ne saattoivat rikkoutua. Lisäksi suuremmat laivat pääsivät läpi kanavasta.

Pielisjoen kanavoinnin muistoksi pystytetty kaksipäinen kotka on Joensuun vanhin muistomerkki. Kanavan avajaisissa 8. heinäkuuta 1879 paljastettiin rakennustöiden kunniaksi muistopatsas, joka sijoitettiin kanavan suulle. Patsas kuvasi Venäjän keisarin ja Suomen suuriruhtinaan tunnusta, kaksipäistä kotkaa, ja siihen kaiverrettiin silloisen hallitsijan Aleksanteri II:n nimi.

Syksyllä 1917 muistomerkin katsottiin symboloivan sortovaltaa, minkä seurauksena se räjäytettiin. Myöhemmin patsaan jäännökset löydettiin Pekkalan kartanon vintiltä. Joensuu-Seuran aloitteesta muistomerkki kunnostettiin ja pystytettiin uudelleen alkuperäiselle paikalleen vuonna 1961.

Utrankosken sahan perustaminen vuonna 1780 käynnisti säännöllisen puutavaran uiton Pielisjoessa. 1950-luvun lopulla Joensuun kaupunki ja Pohjois-Karjalan Uittoyhdistys päättivät kunnioittaa alueen metsätöiden ja uiton merkitystä muistopatsaalla. Kuvanveistäjä Oskari Jauhiaisen suunnittelema pronssiveistos paljastettiin Ilosaaressa 17. lokakuuta 1964. Teos esittää kahta tukkilaista purkamassa puu-uiton ruuhkaa. Teos tunnetaan myös nimillä Tukkilaiset ja Souvarit.

Paljastustilaisuudessa kaupunginkamreeri Eero Rantanen kuvaili puheessaan veistoksen symboloivan kaikkea sitä työtä, jota kaupungin ja koko maakunnan kehityksen eteen on tehty. Rantanen osallistui itse aktiivisesti patsashankkeeseen, ja kuvanveistäjä Jauhiainen antoi toiselle tukkilaisista Rantasen piirteet sekä toiselle omat kasvonsa.

Keskellä Pielisjokea sijaitsee kuuluisa Ilosaari, eli Koskisaari tai Lystsaari, kuten nimet ennen kuuluivat. Lystsaaresta löytyi kaupungin perustamisen jälkeen (1848) puiston lisäksi niin yleiset saunat, uimahyppytorni, uimala, tanssilava ja kesäpaviljonki raittiusravintoloineen.

Saaressa sijaitsee tänä päivänä laguuniuimarannan ja puistoalueen lisäksi entisessä Karjalantalossa (1954) ravintola Kerubi, piha-alueelta löytyy esiintymislava ja muistomerkkejä. Karjalantalo on rakennettu 1950-luvulla ja sen suunnitteli Einari Teräsvirta, joka oli tutustunut viipurilaisen karjalaiseen arkkitehtuuriin. Rakennuksessa ei ole perinteisiä karjalaisia elementtejä, mutta arkkitehtuurille ominaista ovat talossa käytetty pohjoiskarjalainen puu, katon pitkät räystäät ja ravintolan edustalla ollut liuskekivinen terassi. Sisätilat ovat useassa tasossa. Joensuun kuuluisa Ilosaarirock järjestettiin vuodesta 1971 vuoteen 1991 Ilosaaressa, kunnes kasvava festivaali siirrettiin Joensuun Laulurinteelle.

Ilosaaresta löytyy patsas Miihkali Arhippainen. Runonlaulajan muistopatsas paljastettiin Ilosaaressa kesäkuussa 1973 Joensuun kaupungin 125-vuotisjuhlien yhteydessä. Patsas pystytettiin kunnioittamaan runonlaulajien säilyttämää ja sukupolville välittämää perinnettä. Muistomerkin suunnitteli Alpo Sailo käyttäen mallinaan I. K. Inhan vuonna 1894 ottamaa valokuvaa. Teos oli alun perin Karjalantalon edustalla, mutta se siirrettiin vuonna 2018 näkyvämmälle paikalle Miihkalinaukiolle. Vienan Karjalan Latvajärvellä elänyt Miihkali Arhippainen oli kuuluisan runonlaulajan Arhippa Perttusen poika. Hän tallensi kerääjille noin 3 500 runosäettä, joita pidettiin herkkinä ja hienostuneina.

Niskakosken jälkeen vasemmalla on ”Pielisjoen linna”, Joensuun vanhin kivirakennus. Sen historiaan mahtuu monenlaisia vaiheita: rakennus on aloittanut kruunun jyvästönä ja viljasiilona 1852, mutta vuonna 1929 se sai nykyisen ulkomuotonsa, kun se siirtyi suojeluskunnan käyttöön. Viljasiilosta ”linnaksi” remontoitu talo herätti suurta ihastusta kaupunkilaisissa. Erään kerran vanhempi huivipäinen rouva pääsi käymään rappukäytävässä ja oli huokaissut: ”Minkälaista lienee taivaassa, kun tiälläi on näin kommeeta.”

Joensuu ja Pielisjoen linna liittyvät keskeisesti Suomen sisällissodan jälkeiseen historiaan. Kun Lapuan liike muilutti vasemmiston edustajia muihin kaupunkeihin tai Neuvostoliiton rajalle pelottelun vuoksi, myös presidenttipari Ståhlbergit joutuivat keskelle näitä tapahtumia vuonna 1930. Heidät napattiin Helsingissä ja kyyditettiin Joensuuhun, josta heidät oli tarkoitus viedä jatkokyydillä eteenpäin. Kyytiä ei kuitenkaan tullut, joten turhautunut kuljettaja jätti presidentin ja tämän vaimon Joensuun keskustaan keskellä yötä, josta heidät löydettiin ja vietiin yöpymään Pielisjoen linnaan vahingoittumattomana.

Sotien aikana Pielisjoen linna toimi sotilaskäytössä ja edelleen Sotilaspiirin esikuntana 1960-luvun lopulle asti. 70-luvulla linnaan muutti Karjalan tutkimuslaitos, joka muutti Joensuun yliopiston kampukselle myöhemmin remontin tieltä. 1990-luvulla linna remontoitiin, jolloin vuoden 1928 ulkoasu otettiin huomioon ja mm. huoneeseen, jossa Ståhlbergit aikanaan majoitettiin, jätettiin näkyviin vanhaa tummanruskeaa tapettia 30-luvulta. Vuonna 2006 tiloihin muutti Pohjois-Karjalan Maakuntaliitto. Linna on nykyään kaupungin tärkeimpiä kulttuuri- ja rakennushistoriallisia suojelukohteita.

Vanha asema sijaitsee nykyisten rautatie- ja linja-autoaseman kupeessa. Vanha asema on yksi harvoista yhä pystyssä olevista puurakennuksista, jotka rakennettiin Karjalan radan kanssa samoihin aikoihin. Karjalan radan pääteasemalle, Joensuuhun asti rata saatiin valmiiksi Sortavalasta 1894, mutta talvisodan jälkeen 1940 solmitun Moskovan rauhansopimuksen myötä vain Niiralan ja Joensuun välinen pätkä rataa jäi Suomen puolelle. Asemapiha on nimetty yhdeksi Museoviraston Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.

Tien varresta, aseman vierestä löytyy veturimuistomerkki. Veturi VR-2, tuttavallisemmin ”Ankka” on tuotu Joensuuhun Lieksa-Nurmes-radan (1910–11) 70-vuotispäivän kunniaksi 1981 ja sitä ylläpitää talkoovoimin VR:n eläkeläisten yhdistys.

Sirkkala on viihtyisä puistoalue aivan Pielisjoen rannalla, hotelli-ravintola Original Sokos Hotel Kimmelin takana. Kesäisin alue tarjoaa tunnelmalliset puitteet yhdessäololle: virtaava joki, ystävät, piknikeväät ja elävä musiikki tekevät paikasta suositun ajanviettopaikan. Alueella on järjestetty muun muassa 4 000–5 000 kävijää keräävät Osuuskaupparock ja IskelmäKesä. Lisäksi puistossa on toteutettu esimerkiksi puistojoogaa sekä Liikunnainen-tapahtuma ja veistosnäyttely. Monipuolisuutensa ansiosta Sirkkala toimii tapahtuma-alueena ympäri vuoden.

Joensuun Sirkkalan puistossa järjestettiin kesällä 2006 Joen 3. ulottuvuus -veistosnäyttely, johon osallistui seitsemän suomalaista taiteilijaa. He tutustuivat puistoon etukäteen etsiäkseen inspiraatiota ja sopivia paikkoja teoksilleen. Tavoitteena oli tehdä vähemmälle huomiolle jäänyt puisto tutummaksi kaupunkilaisille. Näyttelyn teokset olivat hienovaraisia ympäristötaideteoksia, jotka kävijän tuli itse löytää puistosta. Marja Kanervo toteutti rannassa vedenrajassa sijaitsevat vanhat kiviportaat näkyvämmiksi lisäämällä niiden päihin graniittikivet, joihin on kaiverrettu sanat MAA ja ILMA. Taiteilijan mukaan paikka itsessään oli jo valmis teos, ja hän vain korosti sitä katsojille. Näyttelyn jälkeen Joensuun kaupunki hankki teoksen omistukseensa.

Sirkkalan silta on toinen Joensuun tuoreimmista silloista. Silta vie keskustasta Joensuun entisen tyttölyseon rakennuksen vierestä Sirkkalan kaupunginosaan. Silta on pitkän haaveilun tulos, jo 60-luvulta saakka on haaveiltu Yläsatamakadulta Sirkkalaan vievästä sillasta. Toiveet saatiin toteutettua ja Sirkkalan silta vihittiin käyttöön syksyllä 2014.

Sirkkalan siltaa ylitettäessä huomio kiinnittyy edessä kohoavaan entiseen tyttölyseoon (1911-1956). Joensuun tyttölyseo perustettiin vuonna 1865, mutta vasta vuonna 1913 se sai oman rakennuksen. Tiloissa on toiminut myös kaupungin kirjasto. Punatiilillä koristeltu, jugend-tyylinen talo saneerattiin ja julkisivu entisöitiin vuonna 1992 konservatoriota varten.

Jatkettaessa taivalta jokivartta pitkin kohti Itäsiltaa voi nauttia ja tarkkailla joen monipuolista luontoa. Kesäisin muun muassa telkät, tiirat, koskelot, sorsat ja lokit kalastavat joesta, talvisin koskikara viihtyy Ilosaaren luona olevissa koskissa ja siellä on mahdollista myös nähdä saukkoja.

Kranssi on vuonna 2013 järjestetyn kiertoliittymäkilpailun pohjalta toteutettu taideteos, jonka lähtökohtina ovat karjalaisuus ja paikalliset perinteet. Teos koostuu nipuiksi kierretystä cor-ten-harjapyöröteräksestä, ja sen muotokieli viittaa koristeelliseen kranssiin sekä käsityöperinteeseen. Teoksen suunnitteli kuvanveistäjä Hannu Siren, joka tunnetaan useista julkisista taideteoksistaan. Hänen tunnetuimpiin töihinsä kuuluu Helsingin Itäkeskuksen torialueelle toteutettu Stoa (1984), jonka yhteydessä kehitettiin uusi materiaali: kobolttioksidilla läpivärjätty posliini betonin kiviaineksen korvaajaksi.

Siren työskenteli 1970-luvulla kuvanveistäjien Pekka Kontion ja Raimo Utriainen apulaisena sekä opiskeli kuvanveistoa Firenzessä Italiassa. Hänen teoksilleen ovat tunnusomaisia selkeät geometriset muodot, tilallisuus sekä materiaalien ja ympäristön välinen vuoropuhelu. Sirenin mukaan teokset rakentuvat ajatuksen, materiaalin, ympäristön, mittasuhteiden sekä valon ja varjon yhteydestä, ja niiden teema nousee aina paikasta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista.

Joensuun kaupunki järjesti vuonna 2013 ideakilpailun keskustan uusien kiertoliittymien taideteoksista. Kilpailussa valittiin toteutettaviksi Kranssin lisäksi myös teokset Käenpesä, Rinkeli ja Tuohi.