Siirry sisältöön

Hellan sydän

Teijo Karhu ja Samu Aarnio, 2019

Muut teokset

Rakennuttaja: Jalon Rakentajat Oy

Hellan Sydän on valaistu ympäristötaideteos, jonka muotoilun lähtökohtana on karjalainen käspaikka-ornamentiikka. Teos hohkaa ja representoi historiallisia tapahtumia värien, valojen ja internetin välityksellä. Teos koostuu fyysisestä valoteoksesta Pielisjoen rannalla, yhteisöjen keräämistä historiallisista tapahtumista sekä kotisivuista internetissä. Teos julkistettiin Joensuu-päivänä 29.11.2019.

Valaistus ja kerronta uusitaan seuraavan kerran vuonna 2022. Paikallisilla yhteisöillä on mahdollisuus hakea mukaan Hellan Sydämen valaistukseen ja koota Hellaan heille tärkeitä historiantapahtumia.

Verkkosivujen koodauksen ja osan valo-ohjelmoinnista on tehnyt David Gil de Gómez Pérez.

Taide on osa Penttilänrantaa

Penttilänrannassa on kiinnitetty erityishuomiota rakennetun ympäristön viihtyisyyteen tuomalla taide osaksi jokapäiväistä elämää. Alueelle on hankittu taidetta prosenttiperiaatteella vuodesta 2013 lähtien. Teoksia löytyy paitsi rakennusten julkisivuilta, myös aulatiloista, pihapiireistä ja puistoista. Taidetta on hankittu suorina hankintoina ja kutsukilpailujen kautta. Lue lisää

Sijainti: Penttilänkatu 35

Karttaa ei voida näyttää

Nähdäksesi sisällön, sinun on hyväksyttävä markkinointievästeet.