Sortavalan seminaarin muistomerkki
Armas Hutri, 1965
Sortavalan seminaarille omistettu Tiedon lähteellä -niminen muistomerkki pystytettiin Kymölän Killan aloitteesta Joensuuhun vuonna 1965. Graniittiveistoksen suunnitteli kuvanveistäjä Armas Hutri (1922–2015). Tiedonlähteestä ammentavan naispuolisen veistoshahmon on sanottu esittävän seminaarin oppilasta, ja kaapuun puetun miespuolisen hahmon seminaarista jo valmistunutta opettajaa.
Sortavalan seminaari aloitti vuonna 1880 toimintansa Kymölässä, jossa kansakoulunopettajia koulutettiin talvisotaan asti. Seminaarin rakennukset kärsivät sodan aikana pahoin. Myös monia henkilömenetyksiä koettiin. Koulu hajautettiin ympäri Suomea, koska mikään oppilaitos ei pystynyt ottamaan sitä kokonaisuudessaan suojiinsa. Seminaari siirrettiin lopulta jossain määrin supistettuna Joensuuhun vuonna 1953. Sortavalan seminaarin kausi Joensuussa pohjusti osaltaan vuonna 1969 toteutunutta Joensuun korkeakouluhanketta, joka puolestaan oli nykyisen yliopiston pohjana.
Sijainti: Länsikadun koulu, Tulliportinkatu 1 (Länsikadun puoleinen piha)