Tilhet ja pyhät pihlajat
Pertti Kukkonen, 2013
Rakennuttaja: Rakennus Hassinen Oy
Pertti Kukkosen Tilhet ja pyhät pihlajat -teos muodostuu rakennuksen ulkopuolisista graafisen betonin menetelmin tehdyistä pihlajanlehtikuvioista ja maalattua pronssia olevasta tilhipariskunnasta aulatilassa.
Kuvanveistäjä Pertti Kukkonen on käyttänyt veistoksissaan puuta ja pronssia, mutta on viime aikoina siirtynyt yhä enemmän betonin työstämiseen. Hän on kehittänyt betonin esteettisiä ominaisuuksia yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa ja tehnyt keksintöjä mm. betonin värjäämiseksi. Kukkonen on tehnyt lukuisia julkisia veistoksia, ja hänet tunnetaan erityisesti ympäristöteoksistaan.
Taide on osa Penttilänrantaa
Penttilänrannassa on kiinnitetty erityishuomiota rakennetun ympäristön viihtyisyyteen tuomalla taide osaksi jokapäiväistä elämää. Alueelle on hankittu taidetta prosenttiperiaatteella vuodesta 2013 lähtien. Teoksia löytyy paitsi rakennusten julkisivuilta, myös aulatiloista, pihapiireistä ja puistoista. Taidetta on hankittu suorina hankintoina ja kutsukilpailujen kautta. Lue lisää
Sijainti: Kutterikuja 1 B, Asunto Oy Tilhi